Taas on aika yksiristikakkosen paastosarjan. Ja sehän tarkoittaa sitä, että adventin ajan blogista löytyy postaus joka sunnuntai päivän aiheeseen liittyen. Viime adventtina ja pääsiäisenä olemme kirjoittaneet evankeliumien pohjalta, mutta päätimme tänä vuonna villisti kirjoittaa uuden testamentin lukukappaleista. Saa nähdä miten tässä käy.
(Jos haluat jo virittäytyä joulutunnelmaan ja yksi postaus viikossa ei tunnu riittävän, niin vuoden 2014 adventtipaaston postaukset löytyvät täältä:
1,
2,
3,
4,
Joulu!)
Ensimmäisen adventin uuden testamentin lukukappale löytyy Roomalaiskirjeen 13. luvusta.
Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia. Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa. Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein. Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen. Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan. (Room. 13: 11-14)
Monille marraskuun loppu tarkoittaa joulun lähtölaskentaa. Pikkuhiljaa ikkunat ja parvekkeet täyttyy eri värisillä valoilla, kassojen edessä lahjapaperit ja suklaarasiat kutsuvat ohi kiirehtiviä asiakkaita ja keittiöissä tuoksuu glögi. Ensimmäinen adventti kuitenkin merkkaa muutakin kuin sitä, että vihdoin saa hyvällä omallatunnolla alkaa fiilistellä joululauluja. Tänään alkaa pieni paasto (pieni verrattuna pääsiäispaastoon), joka on mulle muodostunut jo jouluperinteeksi.
Päivän tekstissä Paavali kirjoittaa Rooman seurakunnalle kristittynä elämisestä. Samat asiat on olennaisia ympäri vuoden, mutta erityisesti tänään teksti kertoo meille, mikä tässä ajassa on tärkeintä. Paasto on uuden alkua; uuden kirkkovuoden, uuden toivon, uuden ihmisen. Yö mun (ja ehkä sunkin) elämässä on ollut pitkään vallalla. Oon turtunut samoihin tapoihin ja rutiineihin, mun identiteetti on ankkuroitunut turhuuteen. Joka päivä alkaa samalla aamukahvilla, samoilla sähköposteilla ja tilapäivityksillä. Uusiin ihmisiin tutustuessa tuntuu olennaisemmalta kertoa mitä katson Netflixistä kuin puhua siitä, mitä haluan tehdä elämälläni. Liian usein vietän tunteja koneen ääressä vain koska niin mä aina teen. Hankalinta tässä on se, että pimeässä ei nää laittaa valoja päälle. Kun elää epäolennaisuuksissa, ei osaa edes sanoa miksi tuntuu että on jumittunut paikoilleen.
Siksi tämä teksti on mulle niin tärkeä. Siksi paasto on mulle niin tärkeää. Se muistuttaa siitä, että päivä jo sarastaa. On aika päästää irti niistä asioista, jotka pitää mua unessa ja hämärässä. Luopumalla kaikesta siitä epäolennaisesta, mikä tavallisesti täyttää elämän, avaa tilaa itsessään, tilaa valolle. Paastossa keskeistä ei ole luopuminen, vaan kaikki se, mitä saa tilalle. On enemmän aikaa ja tilaa pitää huolta itsestään ja muista.
Tänä adventtina mä haluan päästää irti asioista, joita mä en tarvitse. Tilalle haluan ottaa ne valon aseet, joista Paavalikin kirjoittaa. Mulle se tarkoittaa kolmea ärrää: raamattu, rukous ja rakkaus. Haluan joka päivä muistaa hiljentyä sanan äärelle, rukoilla itseni ja maailman puolesta, ja erityisesti rakastaa enemmän. Tiedän, että tulen epäonnistumaan ja unohtamaan, mutta se on ihan okei. Tärkeintä on kääntyä valon puolelle vaikka se olisikin joskus vähän liian kirkas mun saavutettavaksi. Tärkeintä on yrittää hetki kerrallaan.
Tuuli
