Rakkaudesta täysi

Minusta on hassua, kuinka paljon kahden kaverini näkemykset monesta eroavat toisistaan. Molemmat ovat ehdottoman kristittyjä ja minun silmissäni oikeassa monessa, voin moneen itse sanoa joo. Kuitenkin kreikan tuntien (yleishyödyllisissä ihmisyyden reflektioissa) jeesuskeskusteluissa tulee usein esille niin käsittämättömiä eroja käsityksissä, ettei edes viitattua puheenvuoroa saa välttämättä puhua loppuun. 

Eilen puhuttiin rakkaudesta, ihmisen rakkaudesta, Jumalan täydellisyydestä. (Tuntuu tärkeältä selvittää omia ajatuksiaan sen suhteen, mutta huomhuom tämä saattaa vähän kadota kreikantuntikeskustelun aiheesta, jos innostun!) Vaikka sivusin paljon juuri tätä viime perjantain saarnassa, voitte ehkä lukea, jos vaikka olittekin mahtimessussa. (Jos ette olleet, niin harmi teille.)

Ajattelen kyllä, että olemme perisynnin alla, syntisiä (mätiä läpi kokonaan, toivottomia, kelvottomia, pahan orjia usein) Kyllä minä näen, mitä maailmassa tapahtuu. Kyllä huomaan itsessäni synnin, kuinka en ikinä toimi aina oikein, tulee pari nurjaa sanaa kurjaa katsetta pahaa ajatusta ja tekoa. Teen syntiä liikaa (tietysti) ja liian harvoin kadun sitä. En pidä itseäni parempana, enkä pahempana kuin muitakaan kristittyjä. 

Silti ajattelen, että Kristuksen rakkaus vaikuttaa meissä todella, näkyvästi, niin, että pystymme rakastamaan. 

Rakkaus muuttaa meitä, se on selvää. Jumalan täydellinen rakkaus muuttaa suunnattomasti. Johanneksen kirjeessä puhutaan rakkaudessa täydelliseksi tulemisesta.(1.Joh.4:17-18) Pitkään pidin kohtaa ihan hölmönä, koska se puhui ärsyttävästi täydellisyydestä. Se, joka pelkää, ei ole tullut rakkaudessa täydelliseksi. (en ajattele, että pelkääminen olisi syntiä, mutta pelko kyllä on usein asia, joka vie minua kauemmas Jumalasta. Pelolle vallan antaminen piilottaa tiedon siitä, että Jumala on mun puolella) Pitkään tulkitsin kohtaa niin, että koska pelkään, en ole täydellinen, ja olen jotenkin huono. Muttei se niin mene. Jumala haluaa muuttaa meitä. Rakkaus muuttaa meitä, on ihan totta, että koska pelkään, en ole täydellinen, mutta se tarkoittaa, että Jumala tekee työtään minussa, kun turvaan Häneen. Jos täytyn Jumalan rakkaudesta, minussa ei ole sijaa pelolle. (olethan kuullut iltahartauden, jossa isonen puhuu siitä, kuinka usko on muuttanut rohkeammaksi!)

Minusta rakkaudessa täydelliseksi tulemisessa on kyse myös siinä, millaisiin tekoihin ja ajatuksiin pystymme suhteessa itseen, toisiimme, luontoon ja Jumalaan. Meidänkin rakkautemme voi kasvaa, voimme tulla rakastavammiksi, silmämme avoimemmiksi huomaamaan. Tämä on minun rukoukseni. Jos olemme täynnä rakkautta, mitä muuta annettavaa meillä olisi toisillemme. Jumalan rakkaus synnyttää meissä halun ja voiman rakastaa. Jumalan rakkaus synnyttää meissä mahdollisuuden rakastaa. Tavallaan ajattelen, että kristittynä rakastan paremmin kuin rakastaisin ilman luottamusta Jumalaan, mutta en sano, että olisin parempi kuin muut, tai että kukaan ei-kristitty ei pystyisi rakastamaan. 

On tietysti totta, että ihminen ei pysty sellaiseen rakkauteen kuin Jumala, mutta pyrkimyksenä on pakko olla sellainen rakkaus - siihen Jumala meitä kehottaa. Synti vaikuttaa meissä aina, oma itsekäs luonto vaikuttaa, vetää väärään suuntaan. Silti ajattelen, että kun Jumala rakastaa meitä, pystymme antamaan rakkautta myös eteenpäin. Eikä kyse ole oikeastaan pystymisestä, vaan jostakin enemmän. Rakkaudessa hengittämisestä, elämisestä. Voimme (haluamme, saamme) rakastaa Jumalan sydämellä. 

Jeesus mä pyydän, että sä oikeasti vaikuttaisit meissä niin,

 että voitaisiin luottaa sun rakkauden täydelliseksi tekevään voimaan.

 Voitais uskoa, että meissä ei tarvii olla tilaa pelolle. 

Luottaa ja ymmärtää, että kun sä rakastat meitä, 

niin meidänkin  rakkaudesta voi tulla jotenkin läpäisevämpää. 

Anna meidän ymmärtää se rakkaus.

 Näytä meille kuinka rakastaa. sun nimessä Jeesus, 

Aamen

Oikeasti ne kreikan tuntien keskustelut ovat paitsi valtavan viihdyttäviä, myös ajateltuja ja itsessäni pitkään jatkuvia. Hankkikaa mahdollisimman erilaisista taustoista tulevia uskovia kavereita. (ei tässä vältsyyn mitään pointtia ollut muuta kuin tämä)

I can see your love

Uusi vuosi oli ja meni, muuttamatta lopulta kuitenkaan mitään. Kovin tavalliset (ja siksi juuri) rakkaat ihanat lempeät lomapäivät ovat kohta loppu. Lomalla olen ollut niin irti kaikesta kuin on ollut mahdollista, ja se on ollut kivaa. Viikot ovat täyttyneet liian nopeasti, mutta olen kuitenkin tehnyt: leiponut, luistellut, lukenut, kävellyt metsässä ja nukkunut. Parhaat kaksi päivää vietin aurinkokaupunki Naantalissa. On ollut ihan hirmuisen kaunis loma. (ensimmäinen oikeasti loma tosi pitkään)

Olen käynyt messussa supervähän verrattuna arkeen. (uskon itseltäni superhuonot tekosyyt, joista ehdottomasti top ykköseen kuuluu: "ne mummot  ja se pappi siellä pitää mua niin hihhulina, jos käyn kirkossa" Niin just juu.) On onneksi kuitenkin yllättävän paljon helpompaa tarttua Raamattuun ja ristiä käsiä, kun Jeesuksesta ja Paavalista ei tarvitse koko ajan puhua tieteen tasolla, epäillen, tutkien, käyttäen hienoja termejä ja pohtien ilmiöiden historiallisuutta.

Sillä missään tapauksessa historiallista ei ole Jumalan rakkaus, suunnaton armo, iankaikkinen suunnitelma ja minun ja sinun ainoa mahdollisuus pelastua. Ja kuitenkin se kaikki todellisen rajan rikkova on minulle ehdottomasti rakkainta ja arvokkainta muistaa tähän kaikkeen liittyen.

Olen tosissaan tuntenut sellaisen ihmeellisen uskon, uskon ihmeeseen. Yhtenä talvi-iltana pesin hampaita ja tajusin, että Jumala rakastaa. Ei tapahtunut mitään todella ihmeellistä, vain se, että ihan oikeasti tunsin ja näin sen suunnattoman kaiken ylittävän rakkauden.

Ja vaikka haluaisin jatkaa lomaa, on silti ihan hauska nähdä ihmiset, joihin syksyllä tutustui ja päästä hämäriin seurakuntiin, joissa kukaan ei näe kasvojani. 

      

Erittäin huono kuva, mutta naurattava juttu seuriksella

Amazing grace! how sweet the sound
that saved a wretch like me.
I once was lost, but now am found,
was blind, but now I see.