Palmusunnuntai: Hoosianna

Palmusunnuntain evankeliumiteksti löytyy Matteuksen evankeliumista.

Matt. 21: 12-17:
   Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: ”On kirjoitettu: ”Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.” Mutta te teette siitä rosvojen luolan.” 
   Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: ”Hoosianna, Daavidin Poika!”, he suuttuivat ja sanoivat hänelle: ”Kuuletko, mitä nuo huutavat?” ”Kuulen”, vastasi Jeesus. ”Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ”Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi”?” Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä.

Useimpina vuosina palmusunnuntaina evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen saapumisesta Jerusalemiin. Aasi, palmunoksat, Hoosianna – kaikki ovat varmasti kuulleet kertomuksen. Pystyn vieläkin kuulla epätahtisen kapuloiden kopsotuksen ja kirkkosalillisen ala-astelaisia laulamasta nuotin vierestä Tiellä ken vaeltaa. Tänään evankeliumissa Jeesus ei kuitenkaan ratsasta eikä palmuja mainita sanallakaan. Aasiepisodi on tapahtunut juuri ennen tämänpäiväisen tekstin kertomusta. Siinä Jeesus on Jerusalemin temppelissä, häätää sieltä rahanvaihtajat ja parantaa ihmisiä.

Tänä sunnuntaina kadut täyttyvät pienistä noidista. Palmusunnuntai on kirkkovuoden merkittävimpiä lasten juhlia, ehkä merkittävin heti joulun jälkeen. Päivän pointti ei kuitenkaan ole suklaa ja pajunkissat, eivät edes noidat. Mutta lapset ovat merkittävässä roolissa päivän tekstissä. Evankeliumissa juuri lapset uskaltavat huutaa hoosiannaa ja aidosti ihmettelevät ja ylistävät Jeesuksen tekoja. Ja siitäkös ylipapit ja lainopettajat mielensä pahoittivat. Jeesus Nasaretilainenko muka olisi kauan odotettu messias, Daavidin poika? Jeesus, puusepän poika ja ties minkä spitaalisten ystävä? Niin varmaan.

Niin kuitenkin kävi, että kertomuksen lapset olivat oikeassa. Tänä palmusunnuntaina mekin saamme olla lapsia. Saamme laulaa hoosiannaa ja tietää, että Jeesus on Daavidin poika, pelastaja.


 

(kuva, teksti: Tuuli)

5. paastonajan sunnuntai: vahva pohja

Kärsimyksen sunnuntain ilosanoma:

Mark. 12: 1–12

Jeesus alkoi puhua vertauksin:

    ”Mies istutti viinitarhan, ympäröi sen aidalla, louhi kallioon viinikuurnan ja rakensi vartiotornin. Sitten hän vuokrasi tarhan viininviljelijöille ja muutti itse pois maasta.

Sovittuun aikaan hän lähetti palvelijansa viinitarhan viljelijöiden luo, jotta saisi heiltä osansa tarhan sadosta. Mutta nämä ottivat miehen kiinni, pieksivät hänet ja lähettivät takaisin tyhjin käsin. Omistaja lähetti heidän luokseen toisen palvelijan, mutta tätäkin he pahoinpitelivät ja häpäisivät. Hän lähetti taas uuden palvelijan, ja tämän he tappoivat. Samoin kävi seuraavienkin: toiset he pieksivät, toiset tappoivat. Nyt oli jäljellä enää yksi, hänen rakas poikansa. Tämän hän lähetti vuokraajien luo viimeiseksi ajatellen: ’Minun omaan poikaani he eivät sentään uskalla koskea.’ Mutta nämä sanoivat toisilleen: ’Hän on perillinen. Tapetaan hänet, niin perintö on meidän.’ He ottivat hänet kiinni, tappoivat hänet ja heittivät ulos viinitarhasta.

    
Mitä viinitarhan omistaja nyt tekee? Hän tulee ja ottaa nuo viljelijät hengiltä ja antaa viinitarhansa toisille. Olette kai lukeneet kirjoituksista tämän kohdan:

      - Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät,

      on nyt kulmakivi.

      Herralta se on tullut,

      ja se on ihmeellinen meidän silmissämme.”

    Neuvoston jäsenet olisivat halunneet ottaa Jeesuksen kiinni, sillä he ymmärsivät, että Jeesus oli vertauksessaan puhunut heistä. Mutta koska he pelkäsivät kansaa, he antoivat hänen olla ja lähtivät pois.

Meidän on vastattava Jumalalle siitä, kuinka olemme kohdelleet itseämme, toisiamme ja maailmaa. Miten olemme huolehtineet Jumalan luomasta maailmasta, jonka hän on antanut meille.

Tilanne on sama kuin  silloin, jos lainaat kaverilta cd:n ja siihen tulee naarmu, joka murtaa levyn äänen mahdottomaksi kuulla. Levyä palauttaessasi uskottelet, ettei mitään ole tapahtunut. Vaihtoehtoisesti "unohdat" palauttaa lainatun cd;n. Lopulta kaverisi saa tietää, tulee surulliseksi ja suuttuu. Ennen muuta siksi, ettet ole ollut valmis tunnustamaan. Ja siksi, ettet ole arvostanut ystävyyttä niin, että olisit huolehtinut levystä.

Kaikki tässä maailmassa on meillä lainassa, lahjaa Luojalta. On elämä laina, laulaa Erin ja on oikeassa. Olemme saaneet Jumalalta kauniin luonnon, rakkaita ihmisiä ja oman itsemme, arvokkaan ja ihanan ihmisen. Ja miten me kaikkea tätä saatua pidämme? Tilanne näyttää varsin surkealta.

Sitten me kärsimme, kun teemme pahaa. Jumala suree, ja me kärsimme ja suremme. Ja kuitenkaan, huolimatta kaikesta, emme osaa polvistua ja rakentua Jumalan varassa.

Silti tämänkin päivän evankeliumi on pohjimmiltaan ilosanoma: saamme uskoa, että Jeesus on kuollut meidän puolestamme. Jeesus astuu esiin myös silloin, kun minä ja sinä olemme olleet pahoja. Silloin, kun Jumala ottaa esiin ne teot, joilla olemme rikkoneet, sanat, joilla olemme satuttaneet ja pyynnöt, joita emme ole kuulleet. Meidän ei tarvitse pelätä, vaikka olemme tuhonneet Jumalan luomaa sitä mukaa kun hän on korjannut murtamiamme sydämiä.

Jeesus on tuo kulmakivi, jonka Herra on antanut. Kivi, jonka päälle kaikki muu rakentuu. Jeesus on se asia, jonka päälle meidänkin pitää rakentaa elämämme, jos haluamme pysyvän ja vahvan perustan. Saamme rakentaa Jumalan ihmeellisen suunnitelman varaan. Sen sijaan, että rakentaisimme yksin hennon, tuulessa huojuvan ja kylmän majan, saamme olla osana suurta rakennusta, jonka pohja kantaa tuomiollakin.


(teksti: Emilia, kuva: Tuuli)

4. paastonajan sunnuntai: elämän leipä

Tätä sunnuntaita on kutsuttu nimellä laetare, iloitkaa. Olemme paaston puolessa välissä - tämä sunnuntai on levähdys ehkä raskaan tai hämmentävän paaston keskellä.

Joh. 6: 48-58

Jeesus sanoi:

”Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole. Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.”

Tästä sukeutui kiivas väittely juutalaisten kesken. He kysyivät toisiltaan: ”Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?” Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö. Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.”

Helposti saatamme saada itsemme kylläiseksi kaikesta maallisesta, jolloin emme jaksa hengen leipää ja juomaa. Aina meissä ei ole tilaa Jumalalle, saattaa tuntua ärsyttävältä, että joku pyytää mukaan seurikselle tai puhuu Jeesuksesta liian kovaan ääneen. Joskus on kiire ja se on okei. On ok lukea ylppäreihin ja kilpaurheilla, on ihan fine olla kesätöiden takia menemättä isoseksi. Mutta ei ole hyvä työntää Jumalaa piiloon, heittää uskoa menemään ja yrittää täyttää tyhjiötä sellaisella, mikä vain rikkoo meitä.

Välillä on hyvä miettiä, onko omassa elämässä tilaa uskolle. Onko meillä aikaa viettää hetkiä Jumalan kanssa. Jos tuntuu, ettei jaksa lähteä sunnuntaina kirkkoon, lukea Raamattua tai täyttyä Jumalasta, kannattaa muistaa, että Isän kanssa voi tehdä ihan mitä vain. Elämän leivän leivontaohje ei ole kirjoitettuna kirkkokäsikirjaan niin, ettei siitä saisi koskaan poiketa. Tee Jumalan kanssa niitä juttuja, joista tykkäät: tanssi, laula, piirrä, siunaa läheisiä, istu hiljaa Jumalan sylissä. Juttele illalla kuulumisia niin kuin muillekin ystävillesi, Jumala haluaa kuulla ja halata, Hän haluaa tehdä kylläiseksi. 

Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta siitä, mitä Herra sanoo. Jeesus haluaa muistuttaa, että hänessä (ja vain ja ainoastaan hänessä) on ikuinen elämä mahdollinen meille ihmisille. Jeesus antoi kaikkensa meidän puolestamme. Hän antoi henkensä, jotta me saisimme elämän. Sellaista armoa on vaikea, ehkä mahdoton, käsittää. Silti saamme luottaa ihmeelliseen rakkauteen ja eläväksi tekevään hengen leipään.

Iankaikkista elämää ei ole maallisessa, muttei myöskään tämä elämä ole niin rikas ilman Jumalaa. Jeesus on elämän leipä jo tässä maailmassa. Meidän elämästä voi tulla jotain mielettömän paljon kauniimpaa, kun päästämme Jumalan kulkemaan kanssamme. Voimme saada Jumalalta sellaisia lahjoja ja valoa, ettei mistään muualta. Voimme oppia uudella tavalla rakastamaan, saamme toivoa ja ymmärrystä, kärsivällisyyttä ja puhdasta iloa. Tämä on minun rukoukseni ja kokemukseni, ja siihen uskon. 

Jeesuksen luona elämässä voi olla aina paikka levähtää. Hänelle haluan antaa elämäni, vain silloin minulla (ja sinulla) voi olla uusi elämä.

Jeesus 

mä haluun pyytää, että me voitaisiin joka päivä muistaa, 

miten suuren uhrauksen sä olet tehnyt meidän puolesta.

Herra anna meille sitä leipää, jossa on elämä.

Anna meidän oppia susta sellaista, ettei me enää haluta päästää irti.

Täytä meidän sydän sun rauhalla ja ilolla.

Sä oot pyhä, ole meidän elämässä sillä paikalla, mikä vaan sulle kuuluu

Aamen

3. paastonajan sunnuntai: Jeesus-taktiikka

Joh. 8: 46-59 

   Jeesus sanoi: ”Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua? Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta.” 
Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: ”Sinä olet samarialainen, ja sinussa on paha henki. Eikö asia olekin niin?” 
   Jeesus vastasi: ”Ei minussa ole pahaa henkeä. Minä kunnioitan Isääni, mutta te häpäisette minua. Itse en kysy kunniaani, mutta on toinen, joka kysyy ja tuomitsee. Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa.” 
Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Nyt asia on selvä: sinussa on paha henki. Abraham on kuollut, samoin profeetat, mutta sinä sanot: ’Joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan kohtaa kuolemaa.’ Sinäkö muka olet suurempi kuin isämme Abraham? Hän on kuollut, ja niin ovat kuolleet myös profeetat. Mikä sinä luulet olevasi?” 
    Jeesus vastasi: ”Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne. Te ette ole oppineet tuntemaan häntä, mutta minä tunnen hänet. Jos sanoisin, etten tunne, olisin valehtelija niin kuin te. Mutta minä tunnen hänet ja pidän kiinni hänen sanastaan. Teidän isänne Abraham iloitsi siitä, että saisi nähdä minun päiväni. Hän näki sen ja riemuitsi.” 
   Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Et ole edes viidenkymmenen ja olet muka nähnyt Abrahamin!” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi - minä olin.” Silloin he alkoivat poimia kiviä heittääkseen niillä häntä. 



Tämän päivän evankeliumissa Jeesuksella on taas kinaa juutalaisten kanssa. Jeesuksen puheet ovat menneet ihan yli ymmärryksen juutalaisilta: ensin hän väittää olevansa synnitön ja sitten olevansa sekä suurempi että vanhempi kuin Abraham! Kuulostaa aika mahdottomalta. Juutalaisten reaktio on ihan ymmärrettävä, vaikkakin aika raju. He haluavat kivittää Jeesuksen.

Tämä raamatunkohta, kuten aika moni muukin kohta, tuntuu ainakin mulle vähän hankalalta. Miksi Jeesus puhuu noin epäselvästi ja provosoivasti? Selvästikin tekstistä huomaa, että Jeesus ja juutalaiset puhuivat aivan eri tasoilla. Miksei hän voinut selittää asiaa niin, etteivät juutalaiset pitäisi häntä pahan hengen riivaamana jumalanpilkkaajana?

Tämän päivän toinen lukukappale avaa uuden näkökulman evankeliumiin:
1. Joh. 5: 18-20: 
   Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän, joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta. Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa. 
   Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. Ja tässä Todellisessa me elämme, kun olemme hänen pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä.

Juutalaisille Jeesuksen puheet olivat hulluutta ja jopa jumalanpilkkaa, mutta kun päivän evankeliumia lukee Jeesuksen kautta, tekstistä nousee toisenlainen kuva. On siis mietittävä, mitä evankeliumi kertoo Hänestä. Jeesus puhuu ehkä vähän arvoituksellisesti ja monimutkaisesti, mutta olennaisin käy selväksi: Hän on tie pelastukseen. Hän on totuus, jonka kautta voimme löytää Jumalan. Hän on ikuinen elämä. Kuten lukukappaleessa sanotaan, Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä.

Aika moni asia uskossa tuntuu usein vähän vaikealta. Mä olen huomannut, että sellaisina hetkinä Jeesus-taktiikka on aika toimiva. Jos raamatunkohta on epäselvä, mieti mitä se kertoo Jeesuksesta. Sama pätee moneen muuhunkin uskonelämässä: opillisiin epäselvyyksiin, epäilykseen, melkeinpä mihin tahansa. Niissä kohdissa on tärkeintä muistaa, miksi me ollaan täällä. Kenen takia me uskotaan. Jeesuksen kautta me voidaan oppia ymmärtämään uskoa paremmin, voidaan tuntea Jumala.


Tätä sunnuntaita kutsutaan nimellä Oculi (=minun silmäni), joka on saatu päivän antifonista: Minun silmäni katsovat alati Herraan, hän päästää jalkani ansasta.  Tässä biisi teemaan liittyen. I was blind, but now I see.


 

 (Teksti, kuva: Tuuli)

2. paastonajan sunnuntai: sinun puoleesi käännyn

Luukas kertoo:

Luuk. 7: 36-50

Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä. Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.” ”Puhu vain, opettaja”, fariseus vastasi.

”Oli kaksi miestä”, sanoi Jeesus. ”He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi: ”Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.” ”Aivan oikein”, sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: ”Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” Ja hän sanoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”

Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: ”Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.” Mutta Jeesus sanoi naiselle: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.”

(huuda hep, jos oot pitänyt tästä raamista!)

Tämän sunnuntain aiheena on rukous ja usko. Raamattu lupaa, että kaikki, mitä pyydämme rukouksessa, on meidän. Minulla ei siltikään ole unelmakaikkeani - haloo Jumala! Samalla sanotaan, että Jumala vastaa rukouksiin kolmella tapaa: kyllä, ei ja ei vielä. Tärkeintä minusta kuitenkin on, että Jumala vastaa, sitähän me lopulta pyydämme ja siihen uskomme.

Tässä raamatunkohdassa ei puhuta, että nainen rukoilisi, mutta rukous on paitsi kädet ristissä puhumista, myös elämistä Jumalalle uskoen, että meidän herra on ihan oikeasti ja aidosti täällä, meidän kanssamme. Rukous voi olla tanssia, laulua, itkua, hiljaisuutta tai vaikka naurua. Parhaimmillaan rukous on sellaista vuorovaikutusta kuin tuon naisen elämässä ja tuossa hetkessä fariseuksen kotona. 

Syntien anteeksisaamisessa on kyse luottamuksesta, uskosta ja vuorovaikutuksesta. Meidänkin on, syntisen naisen tavoin kaikkien kumarruttava ja avattava sydämemme, ja silloin saamme uskoa ja tietää, että saamme anteeksi. Vaikkei Jeesus hengaakaan konkreettisesti keskellämme, eikä käy luonani lounaalla, me saadaan luottaa, että kun uskomme, me pelastumme! Myös meidän syntimme on annettu anteeksi, kannettu ristillä ja heitetty pois. 

On ehkä vaikeaa muistaa ja käsittää, miten Jeesus tahtoo meitä rakastaa. Pöytävieraiden tavoin saatamme kysyä, onko sellainen armo mahdollista, onko jonkun mahdollista antaa anteeksi meidän syntimme.  Tuntuu inhottavalta myöntää oma pahuus ja vääryys, sitä haluaisimme nähdä vain toisissa. Tuntuu mahdottomalta sen körttifiiliksen jälkeen enää luottaa armoon. Silti on tajuttava ja uskottava. Vilpittömään anteeksipyyntöön Jumala vastaa aina kyllä.

En halua enää olla pöytävieras, vaan tuo polvistuva, rukoileva, ylistävä ja Jeesuksen tunteva ihminen.

(kuva: Tuuli, teksti: Emilia)