Jeesus on...

Haluan suositella teille yhtä hyvin kirjoitettua, oivaltavaa ja innostavaa hengellistä kirjaa. Kyseessä on Judah Smithin Jeesus on            . -niminen viisaus, joka on oikeasti hyvä. Kannattaa lukea! 

Monet hengelliset kirjat on mun mielestä vähän tönkköjä, vähän haaleita ja jotenkin sellaisia, että tuskin lukisin, jos aihe (eli Jumala) ei kiinnostaisi paljon. Mutta tää ei ole sellainen kirja! Ei vaikka teemat on periaatteessa aika tuttuja (joo se Jeesus) ja tavallisia. En ole lukenut kirjaa vielä kokonaan, mutta uskallan silti sanoa, että tätä inspiroivampaa ja innostuneemmin kirjoitettua Jumala-juttua saa etsiä hetken. (Kyllä niitäkin varmasti on) 

Jotenkin tämä Smith on ymmärtänyt, miten Jeesuksesta kannattaa kirjoittaa. 

Fika med Jesus

Tammikuussa sanoin, että hengellisenä uuden vuoden lupauksena haluaisin kasvaa enemmän kristityksi. En tiedä, olenko oppinut luottamaan yhtään sen enempää. Oikeastaan tuntuu, että ihan kaikki mun maailmassa pyörii karusellia, josta oon itse pudonnut jo aika kauan sitten. Mun ajatukset sekoaa samaa rataa ja elämä (ja varsinkin tulevaisuus) on jotenkin aika määrittelemätöntä. 

Kuitenkin olen oppinut viettämään enemmän ja säännöllisemmin aikaa Jumalan kanssa. (No okei, vieläkin aika usein mä myöhästyn, unohdan tai muista tekosyistä skippaan treffit Jeesuksen kanssa, mutta silti.)

Tärkein, mitä olen uudelleen oivaltanut, on ollut se, ettei usko ja elämä Jumalan kanssa todellakaan ole suoritus tai pakko. Enkä nyt tarkoita vaan sitä, ettei Jumala laske niitä minuutteja, jotka rukoilen, ettenkä tule hänelle rakkaammaksi niiden ansiosta. Vaan sitä, ettei Jumala ole tylsä, eikä sen ajan ole tarkoitus olla mitään tuskaa.

Jumalan kanssa voi oikeasti olla hyvää aikaa. Ne hetket, jotka me vietämme rukoillen tai Raamattua lukien, voivat olla mukavia, kauniita ja iloisia hetkiä. Ei mitään läksyjen tekemistä tai lukemista taivaalliseen tenttiin, vaan juttelemista sellaisen tyypin kanssa, joka rakastaa sua ja joka puhuu susta kauniita asioita. Niissä hetkissä voi viihtyä.

(Kirjoitin tämän vähän aikaa sitten, ja haluan vielä sanoa, että parin viime viikon aikana tämä on käynyt vielä selvemmäksi. Vaikka olen toisaalta halunnut ja yrittänyt rukoilla, ja olisi ollut aikaakin, en vaan ole osannut tai jotenkin pystynyt. Mutta sitten, kun tänään todellakin pakotin itseni istumaan Jumalan eteen ja päätin, että nyt todellakin pysyn siinä hetken. Kaikki olikin juuri niin kaunista kuin voi olla.)

Isä, 

mä haluun kiittää siitä, että silloinkin, kun me ei jakseta,

sä rakastat meitä loputtomasti.

Kiitos, että sä oot. 

Mä pyydän, että sä avaisit meidän sydämiä

näkemään, kuinka kauniita ja ihmeellisiä ihan jokainen meistä on, 

myös me itse. 

Älä anna minkään tulla meidän ja sun väliin, 

opeta meitä iloitsemaan susta ja sun armosta. 

Aamen.

Ihan nopeita Jumala-juttuja

En tiedä, lukeeko kukaan tätä enää, kun postauksia tulee kerran kahdessa kuussa. Kuitenkin ajattelin tulla jakamaan joitain ajatuksia Jumalasta. 

Jostain syystä Jumala-kuulumisten kertominen on hullun vaikeaa, vaikka usein ne kuulumiset on kuitenkin ne suurimmat, ainakin noin iankaikkisuusnäkökulmasta. Viikonloppuna puhuttiin siitä, kuinka upeaa olisi, jos uskaltaisi jakaa omassa elämässä tapahtuneita pieniäkin juttuja muutenkin kuin vaikka hartauksissa. Jotenkin omat jutut tuntuvat usein kaikkein vähäpätöisimmiltä, vaikka oikeasti juuri niillä, kaikkein pienimmillä siemenillä, kiireessä kerrotuilla arkiasioilla voi olla jollekin toisellekin jotain annettavaa. 

Tänä keväänä Jumala on ollut hurja ja ihmeellinen, ja oon oikeasti saanut tuntea olevani lähempänä kuin pitkään aikaan. Oikeastaan Jumala ei ole edes tehnyt mitään järisyttävää, ykskään enkelikuoro ei ole laulanut eikä ikkunaverho repeillyt. Mutta musta tuntuu, että mä oon saanut nähdä sellaisia asioita, joita Jumala tekee arjessa, jotenkin poikkeuksellisen selvästi. 

Yksi tämmöinen tosi pieni, mutta mulle räjähtävä hetki oli tänään seurakunnassa, kun oltiin yhdessä rukoilemassa niin, että kaikki saivat sanoa omia lyhyitä rukouksia. Mun mielessä oli pyytää Jumalaa enemmän kasvattamaan meissä silmiä näkemään avuntarpeen, suita rohkaisemaan ja sydämiä rakastamaan. Jotenkin, että Jumala tekisi meistä parempia kristittyjä. Mutta sitten ajattelin, että ne muut ihmiset on kyllä jo aika hyviä, eikä ne tarvitse sellaista rukousta, että jos vaan rukoilen yksin. 

Niin tein ja aloin hiljaa pyytää kasvua. Ja samalla hetkellä mun vieressä istunut, mun silmissä huikea Jumalan nainen alkoi sanoittaa just niitä ajatuksia: että Jumala muuttaisi meitä koko ajan enemmän kaltaisikseen ja kasvattaisi meissä omaa rakkauttaan. Ja siinä hetkessä koin tosi vahvasti, että Jumala halusi puhua siitä, että vaikka me ehkä olemme eri vaiheessa olevia ihmisiä, meissä kaikissa Jumala haluaa nähdä jotain paljon suurempaa, eikä siksi mikään rukous ole todellakaan vähäinen. Ja toiseksi, että vaikka olisin hiljaa enkä sanoisi mitään, Jumala näkee mun ajatukset. 

Toinen rukousvastaus, jonka haluan jakaa, oli aiemmin keväällä. Yksi mun opiskelukaveri oli ehkä maailman ikävimmässä heprean ryhmässä, eikä siellä ollut koskaan oikein hyvä olla. Yhtenä maanantaina heräsin ja ajattelin, että tämä tyyppi on taas menossa hepreaan ja voisin rukoilla sen puolesta. Siunasin häntä ja tätä aamua ja pyysin Jumalaa olemaan siellä luokassa jotenkin erityisen vahvasti. Me ei puhuttu mitään ennen kuin luennon jälkeen mun ystävä laittaakin viestiä, jota en todellakaan olisi voinut uskoa. Että oli tosi hyvä heprea, se osasi kaikki uudetkin asiat ja oli vaan kuunnellut Hillsongia ja ylistänyt tehtäviä tehdessä. 

Meillä on vaan niin ihmeellinen Jumala.

Tääkään ei varsinaisesti liity asiaan, paitsi että Jeesus. 

Let Your voice be all I hear now

Eilen olin kesäteologityöhaastattelussa. Kaksitoista tuntia ennen sitä pyörin mun sängyssä enkä voinut nukkua, kun mietin, mitä kaikkea katalaa kamalaa ketkua ne voisivat multa kysyä. Jostain syystä ensimmäinen ajatus, joka tuli mun mieleen, oli seuraava kysymys:

Mitä neitsyt Maria merkitsee sulle luterilaisena?

Ja seuraavaksi en saanut unesta kiinni, kun piti vastata siihen. 

Mulle neitsyt Maria on sellaisen kristityn kuva, jollainen tahtoisin itsekin oppia olemaan. En todellakaan toivo, että Jumalan suunnitelma mun elämälle olisi yhtä hc kuin Marialle varattu paikka, mutta toivon, että osaisin jonain päivänä vastata yhtä nöyrästi. 

Siinä tilanteessa, johon Maria on jouluevankeliumissa joutunut, ei varmaan ole kauhean mukavaa. Sen lisäksi, että Maria on synnyttänyt Jumalan, hän on tehnyt sen eläinten luona tallissa, lapsi makaa aasien ruuan keskellä, on likaista, kylmä ja toivotonta. Siinä tilanteessa minä olisin vihainen Jumalalle, pettynyt ja paniikissa. Siinä tilanteessa Maria on tyyni ja rauhallinen. 

Hengellisenä uuden vuoden lupauksena ajattelin, että haluaisin kasvaa enemmän kristityksi. Sellaiseksi kristityksi, joka haluaa odottaa Jumalan suunnitelmaa, joka haluaa kuulla Jumalaa. Että oppisin luottamaan. Että paniikin keskellä kuulisin sodan ja taistelun sanoman keskellä Jumalan rakkauden äänen ja luottaisin siihen omien pelkojeni sijaan. 

Joulu: Jumalan lahja

1. Joh. 4: 9-16

Siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
    Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.
    Me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä; tämän me tiedämme siitä, että hän on antanut meille Henkeään. Me olemme nähneet, että Isä on lähettänyt Poikansa maailmaan pelastajaksi, ja siitä me todistamme. Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa. Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen.

Joulu on Jumalan rakkauden juhla, sillä joulussa Jumalan rakkaus konkretisoituu maailmaan. Jumala lähetti poikansa kuolemaan puolestamme ilman mitään ennakkomaksua. Uskomatonta.

Inhimillisesti katsottuna Jumalan järjestys on päätön. Meidän olisi helpompi uskoa siihen, että Jumala on kauppias, jolta voi ostaa jotakin hyvää. Elämä kristittynä alkaa kuitenkin vasta siitä, kun on uskossa. Elämä kristittynä alkaa Jumalan aloitteesta. Jouluna Jumalan hullu rakkaus kääntää inhimillisen oikeuden väärin päin. Juuri se tekee evankeliumista ihmeellisen. It makes no sense but this is grace.

Kun uskomme Jeesukseen, uskomme Jumalan rakkauteen. Olemme Raamatussa ja arjessa oppineet tuntemaan Jumalan. joka haluaa olla meille tuttu ja lähellä. Siksi hän ei ilmoittanut itseään missään oppikokoelmassa, vaan teoissaan. Jumalan rakkaus tulee todeksi meidän elämässämme ja arjessamme, aidoissa tilanteissa. Jumalan rakkaus ei ole tyhjää puhetta, vaan sillä on kohde, sinä.

Jeesus, joulunlapsi, on Jumalan suurin teko, mutta ei ainoa ilmoitus. Hän on se, mihin rakkaus kiteytyy, mutta Jumala tekee asioita ja rakastaa aktiivisesti myös tässä ajassa. Sen me voimme myös tuntea ja nähdä. Meidän on opeteltava tajuamaan se, että Jumala oikeasti toimii, hän ei ole uskonto tai oppi, vaan usko ja suhde. Me emme usko tunnustuskirjaan, vaan konkreettiseen rakkauteen. Sillä Jumala on rakkaus. 

4. adventti: Minun armoni riittää sinulle

Fil. 4: 4-7

Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on jo lähellä. Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.

Tämän päivän teksti on tuttu, mutta vaikea. Jotenkin se on täynnä juuri niitä asioita, jotka tuntuvat arjen keskellä usein unohtuvan. Iloitkaa aina Herrassa, olkaa lempeitä, älkääkä huolehtiko mistään. Ainakin minulle nämä ovat varmasti vaikeimpia asioita juuri tässä hetkessä. 

Tämän syksyn ajan olen keskustellut Jumalan kanssa rukouksesta, pyytämisestä ja saamisesta. 

Jumala: Emilia sä voit pyytää oikeasti niitä juttuja, mitä tarvitset. Sä voit pyytää muutakin kuin siunausta. 

Minä: Oikeesti! Mitä ihmettä, miks en oo ennen tajunnut?! Ei vitsi, huikee Jumala! No, olisin tosi onnellinen, jos mulla olisi oikea hengellinen koti ja tosi selkeä kutsu, aikaa liikkua paljon ja syödä aina hyvin, jos saisin kesätöitä ja kivan asunnon ja jos... Sitten olisin varmasti onnellinen.

Jumala: Mmm, sä ymmärsit ehkä vähän huonosti.

Minä: Isä sä lupasit. Mä haluan kaikkia niitä juttuja tosi paljon. Mä tulisin tosi onnelliseksi.

Sataa pyyntörukousta myöhemmin en vieläkään kuule Jumalan ääntä. 

Minä: Jumala sä oot ihan tyhmä, mä en jaksa enää odottaa. Sä lupasit, että voin pyytää ja sä lupasit, että mä saan. Sä valehtelit mulle.

Itkupotkumakaan lattialla ja Jumala yrittää puhua mulle järkeä, mutta en kuule muuta kuin oman itkuni, pyyntöni ja ääneni.

Minä: En oikeesti haluu odottaa enää yhtään! Isä sä oot tyhmä, en usko enää mitään, mitä sanot. Sä lupasit, että voin pyytää!

Jumala: Minun armoni on suurempi kuin elämä.

Lopetan itkemisen. Olen hetken ihan hiljaa.

Jumala: Minun armoni on suurempi kuin elämä. Minun armoni riittää sinulle. 

Jumala sanoo, iloitkaa Herrassa. Meidän ilon aiheemme kuuluu olla se, että meillä on Jumala, joka antaa rauhan ja ilon. Jumalan rauha ja ilo eivät ole oikeastaan vain siksi, että meillä olisi rauha ja ilo. Jumala ei anna meille asioita siksi, että voisimme kiinnittää onnemme niihin. Hän antaa meille rauhan, joka on syvempi kuin mikään siksi, että tajuaisimme, että meillä on Jumala. Meidän Jumalamme on suurempi, syvempi ja mahtavampi kuin mikään muu. Siksi Jumalan armo riittää meille. Suurempaa ei ole. Kysymys ei ole siitä, saammeko Jumalalta parasta rakkautta ja rauhaa ikinä, vaan siitä, ymmärrämmekö lainkaan, kuinka suuri Jumala meillä oikeasti on.

Ps. Samalla huikean suuri Jumala kuuli mun pyynnöt ja on antanut mulle myös joitain niitä asioita, joita halusin. Mutta ei silloin, kun mä halusin, vaan silloin, kun Jumala halusi.

3. adventti: Hän tuo esiin sydänten ajatukset

Kolmannen adventin uuden testamentin lukukappale löytyy 1. Korinttilaiskirjeen neljännestä luvusta:

Meitä on siis pidettävä Kristuksen palvelijoina, joiden huostaan on uskottu Jumalan salaisuudet. Siltä, jolle on jotakin uskottu, vaaditaan, että hän osoittautuu luottamuksen arvoiseksi. Mutta minulle on yhdentekevää, ryhdyttekö te tai jokin ihmisten tuomioistuin minua tutkimaan. En itsekään ryhdy tutkimaan itseäni. Minulla ei ole mitään tunnollani, mutta ei minua vielä sen perusteella ole todettu syyttömäksi. Minun tuomarini on Herra. Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee. Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo esiin sydänten ajatukset, ja silloin itse kukin saa kiitoksen Jumalalta.
(1. Kor. 4: 1-5)

2010-luvun Suomen yhteiskunnalliset keskustelut pyörivät lähinnä yhden sanan ympärillä: suvaitsevaisuus. Joko suvaitaan liikaa tai suvaitaan liian vähän. Kuitenkin molemmilla puolilla keskustelua suvaitsevainen on sanana löytänyt aivan uudet ulottuvuudet. Suvaitsevaisuudella saa kuitattua itsensä hyvien ihmisten kirjaan (2000-luvun aneet, anyone?). Samalla suvaitsevaiset ovat vain helsinkiläisiä vihervassareita, jotka ovat luopuneen kaikesta moraalista. Aaaivan. Just näinhän tän pitikin mennä.

Koska itse elän aivan täysin liberaalivihervassarikuplan sisällä, tämän päivän teksti oli mulle vähän hankala. Teksti tuntui sanovan sitä samaa bullshittiä, jota tuntuu muutenkin kuulevan kaikkialta: kaikkea kuuluu suvaita. En nyt halua sanoa että suvaitseminen on pahasta, en yhtään. Meidän ei tosiaankaan pitäisi tuomita toisiamme. Mutta nykyajan suvaitsevaisuus tuntuu olevan epärehellistä, kaiken vaikean maton alle lakaisevaa keskustelukulttuuria. Suvaitsevaisuuden nimissä tietyt ilmiöt on laitettu lokeroon, jota ei saa kritisoida, ei saa pohtia, eikä varsinkaan sanoa ääneen olevansa eri mieltä valtavirran kanssa. Esimerkiksi itse tuen täysin LGBTQ-ihmisten oikeuksia ja samaa sukupuolta olevien avioliittoa yhteiskunnassa, mutta en voi hyvällä omallatunnolla väittää tietäväni, että kaikki Raamatun vittaukset homoseksuaalisuuteen olisivat käännösvirheitä tai aikaan sidottuja. Tietyissä piireissä pelkkä tämän epävarmuuden sanominen ääneen aiheuttaa aivan järjettömän haloon, vaikka se ei mitenkään vaikuta siihen, miten kohtelen muita ihmisiä tai miten äänestän. Se vaikuttaa vain omaan näkemykseeni synnistä ja siitä, miten Jumala tahtoo mun elävän.

Ja ensi silmäykseltä tämä teksti tuntuu sanovan samaa: pointti näyttäisi olevan se, kuinka muiden tuomitseminen on paha juttu ja hei, only God can judge me bro. Ja sitähän se teksti tavallaan sanookin. Mutta. Tarkastellaan hetki miten tää teksti alkaa.

"Meitä on siis pidettävä Kristuksen palvelijoina, joiden huostaan on uskottu Jumalan salaisuudet. Siltä, jolle on jotakin uskottu, vaaditaan, että hän osoittautuu luottamuksen arvoiseksi."

Let's break it down to three points:
1)Me ollaan Kristuksen palvelijoita.
2)Meille on annettu Jumalan salaisuudet, eli Raamattu ja muu opetus kertomaan totuudesta ja siitä, miten meidän kuuluu elää.
3)Koska meille on nämä asiat annettu, meidän täytyy osoittautua luottamuksen arvoisiksi.

Teksti aloittaa siitä olettamuksesta että me tiedetään nää asiat. Me tiedetään miten meidän kuuluisi toimia Kristuksen palvelijoina ja me halutaan toimia oikein. Ja vasta tämän jälkeen Paavali puhuu siitä, kuinka kukaan ulkopuolinen ei voi häntä tuomita. Mutta asiahan ei ole aina näin: me ei yleensä ihan täysin tiedetä, miten meidän kuuluu elää, eikä me aina edes haluta elää oikein. Siksi meidän pitää nähdä tässä tekstissä muutakin kuin lupa toimia ihan miten tahtoo, koska kukaan ei saa tuomita meitä.

Tämä teksti puhuu ihmisistä, jotka kaikesta epätäydellisyydestään huolimatta pyrkivät toimimaan oikein. Ja siinä tärkeää on huomata, että me kaikki ollaan samalla matkalla, kulkemassa kohti yhteistä päämäärää. Paavali ei puhu ihmisistä, jotka eivät pyri moraalisuuteen. Paavali ei myöskään sano, etteikö meidän pitäisi keskustella oikeasta ja väärästä. Me saadaan ja meidän kuuluu yrittää löytää oikea tapa elää tässä maailmassa. Me kaikki epäonnistutaan siinä, mutta kun me yritetään niin hyvin kuin voidaan, niin se riittää. Ja meidän ei pidä tuomita toisen epäonnistumista, se ei ole meidän tehtävä. Jumala tietää mitä me tehdään oikein ja mitä väärin. Kaikki mitä me voidaan tehdä, on tukea toisiamme ja pyrkiä yhdessä kohti valoa ja totuutta ja rakkautta.

Tuuli