Minusta on hassua, kuinka paljon kahden kaverini näkemykset monesta eroavat toisistaan. Molemmat ovat ehdottoman kristittyjä ja minun silmissäni oikeassa monessa, voin moneen itse sanoa joo. Kuitenkin kreikan tuntien (yleishyödyllisissä ihmisyyden reflektioissa) jeesuskeskusteluissa tulee usein esille niin käsittämättömiä eroja käsityksissä, ettei edes viitattua puheenvuoroa saa välttämättä puhua loppuun.
Eilen puhuttiin rakkaudesta, ihmisen rakkaudesta, Jumalan täydellisyydestä. (Tuntuu tärkeältä selvittää omia ajatuksiaan sen suhteen, mutta huomhuom tämä saattaa vähän kadota kreikantuntikeskustelun aiheesta, jos innostun!) Vaikka sivusin paljon juuri tätä viime perjantain saarnassa, voitte ehkä lukea, jos vaikka olittekin mahtimessussa. (Jos ette olleet, niin harmi teille.)
Ajattelen kyllä, että olemme perisynnin alla, syntisiä (mätiä läpi kokonaan, toivottomia, kelvottomia, pahan orjia usein) Kyllä minä näen, mitä maailmassa tapahtuu. Kyllä huomaan itsessäni synnin, kuinka en ikinä toimi aina oikein, tulee pari nurjaa sanaa kurjaa katsetta pahaa ajatusta ja tekoa. Teen syntiä liikaa (tietysti) ja liian harvoin kadun sitä. En pidä itseäni parempana, enkä pahempana kuin muitakaan kristittyjä.
Silti ajattelen, että Kristuksen rakkaus vaikuttaa meissä todella, näkyvästi, niin, että pystymme rakastamaan.
Rakkaus muuttaa meitä, se on selvää. Jumalan täydellinen rakkaus muuttaa suunnattomasti. Johanneksen kirjeessä puhutaan rakkaudessa täydelliseksi tulemisesta.(1.Joh.4:17-18) Pitkään pidin kohtaa ihan hölmönä, koska se puhui ärsyttävästi täydellisyydestä. Se, joka pelkää, ei ole tullut rakkaudessa täydelliseksi. (en ajattele, että pelkääminen olisi syntiä, mutta pelko kyllä on usein asia, joka vie minua kauemmas Jumalasta. Pelolle vallan antaminen piilottaa tiedon siitä, että Jumala on mun puolella) Pitkään tulkitsin kohtaa niin, että koska pelkään, en ole täydellinen, ja olen jotenkin huono. Muttei se niin mene. Jumala haluaa muuttaa meitä. Rakkaus muuttaa meitä, on ihan totta, että koska pelkään, en ole täydellinen, mutta se tarkoittaa, että Jumala tekee työtään minussa, kun turvaan Häneen. Jos täytyn Jumalan rakkaudesta, minussa ei ole sijaa pelolle. (olethan kuullut iltahartauden, jossa isonen puhuu siitä, kuinka usko on muuttanut rohkeammaksi!)
Minusta rakkaudessa täydelliseksi tulemisessa on kyse myös siinä, millaisiin tekoihin ja ajatuksiin pystymme suhteessa itseen, toisiimme, luontoon ja Jumalaan. Meidänkin rakkautemme voi kasvaa, voimme tulla rakastavammiksi, silmämme avoimemmiksi huomaamaan. Tämä on minun rukoukseni. Jos olemme täynnä rakkautta, mitä muuta annettavaa meillä olisi toisillemme. Jumalan rakkaus synnyttää meissä halun ja voiman rakastaa. Jumalan rakkaus synnyttää meissä mahdollisuuden rakastaa. Tavallaan ajattelen, että kristittynä rakastan paremmin kuin rakastaisin ilman luottamusta Jumalaan, mutta en sano, että olisin parempi kuin muut, tai että kukaan ei-kristitty ei pystyisi rakastamaan.
On tietysti totta, että ihminen ei pysty sellaiseen rakkauteen kuin Jumala, mutta pyrkimyksenä on pakko olla sellainen rakkaus - siihen Jumala meitä kehottaa. Synti vaikuttaa meissä aina, oma itsekäs luonto vaikuttaa, vetää väärään suuntaan. Silti ajattelen, että kun Jumala rakastaa meitä, pystymme antamaan rakkautta myös eteenpäin. Eikä kyse ole oikeastaan pystymisestä, vaan jostakin enemmän. Rakkaudessa hengittämisestä, elämisestä. Voimme (haluamme, saamme) rakastaa Jumalan sydämellä.
Jeesus mä pyydän, että sä oikeasti vaikuttaisit meissä niin,
että voitaisiin luottaa sun rakkauden täydelliseksi tekevään voimaan.
Voitais uskoa, että meissä ei tarvii olla tilaa pelolle.
Luottaa ja ymmärtää, että kun sä rakastat meitä,
niin meidänkin rakkaudesta voi tulla jotenkin läpäisevämpää.
Anna meidän ymmärtää se rakkaus.
Näytä meille kuinka rakastaa. sun nimessä Jeesus,
Aamen
Oikeasti ne kreikan tuntien keskustelut ovat paitsi valtavan viihdyttäviä, myös ajateltuja ja itsessäni pitkään jatkuvia. Hankkikaa mahdollisimman erilaisista taustoista tulevia uskovia kavereita. (ei tässä vältsyyn mitään pointtia ollut muuta kuin tämä)
♥
VastaaPoista(musta niin on tulossa jäätävä armosaarnaaja) ♥
PoistaMua vähän hävettää. Ensisijaisesti se, ettei olla annettu sulle tilaa puhua edes niitä viitattuja puheenvuoroja loppuun (joo, erinomainen esimerkki siitä, kuinka ei tosiaankaan edes kristittyinä olla mitään täydellisiä rakkauden ylitsevuotavia maljoja?!), mutta myös se, etten ole lukenut tätä tekstiä aiemmin, ja myös se, että olen ilmeisesti ilmaissut itseäni silloin luvattoman huonosti. Koska mä ajattelen oikeastaan ihan täsmälleen samalla tavalla kuin sinä.
VastaaPoistaKuitenkin se, että Jumala meiltä täydellistä rakkautta vaatii, korostaa minulle sitä, kuinka vajavaista meidän rakkaus on. En siis ajattele, että se olisi meille (tämän elämän aikana) mahdollista vain siksi, että Jumala sitä vaatii. Enkä väitä, että niin ajattelisit sinäkään, tarkoitan vaan sitä, että se vaatimus jo itsessään korostaa meidän syntisyyttä, pienuutta ja epätäydellisyyttä. Ajatellaan varmaan samalla tavalla tästäkin, tämähän on hyvin luterilainen tulkinta, joka mun tapauksessa korostuu potenssiin kaksi, koska olen körttiparka. Minäkin uskon, että Pyhä Henki voi tehdä työtään ja tulla ja täyttää (jopa minut), mutta koen, että minun vajavainen ja syntinen luontoni kuitenkin heijastuu aina sieltä alta - siis tämän elämän aikana. Ja kyllä, kaikki rakkaus on Jumalasta, eikä ilman Jumalaa _kukaan_ pystyisi rakastamaan, ja jo se, että Jumalan on antanut meille mahdollisuuden rakastaa rakastamalla meitä, on tosi ihmeellistä. Se ihmisen rakkaus on kuitenkin vielä vasta heijastus. (1. Kor. 13:12.)
(Tää on ehkä vähän noloa, että mä tuun pauhamaan yli puoli vuotta vanhaan tekstiin, mutta anna anteeksi. En voi uskoa, että tää keskustelu oli tammikuussa, koska tästä tuntuu olevan niin vähän aikaa.)
Mä arvasin, että jätit tähän tekstiin kommentin, kun sanoit, että johonkin. Mitähän se kertoo? :D
Poista1. Älä nyt hyvä ihminen häpeä, että mä en ole osannut sanoa sanottavaani jollakin kreikan tunnilla puoli vuotta sitten. Oma vika, kun oon heti hiljaa.
2. Mä luulen, että me usein ajatellaan ihan samalla tavalla, mutta koska me ilmaistaan asioita joskus niin eri tavalla, me kuvitellaan olevamme kovastikin eri mieltä.
En mäkään ajattele, että pystyttäisiin tekemään yhtään mitään siksi, että Jumala vaatii. Mä vaan ajattelen jotenkin niin, että se, että me ei pystytä, korostaa Jumalan suunnatonta ja ihmeellistä armoa ja täydellisyyttä. Että siitä huolimatta, että me ei itse pystytä, me saadaan olla Jumalan työtovereita ja rakkauden peilejä. Että Jumala käyttää meitä oman rakkautensa eteenpäin viemiseen, kun meillä ei ole omaa voimaa rakastaa.
Niin, meidän rakkaus on heijastus Jumalasta. Ja slti mä ajattelen, että tavoitteena (ei taivaan pääsyvaatimuksena tai kristityn mittarina) pitää olla täydellinen rakkaus. Sen tavoitteen eteen meissä tekee työtä paitsi me, myös Jumala, ja ansio on Jumalan, rakkaus on Jumalan.
Aamen sun kommentille. Mä en enää muista, miten saatiin tästä joku jäätävä ristiriita.
Körttiparkuus saattaa vaikuttaa tässä vaan niin, että sä sanot ensiksi synti ja mä sanon rakkaus ja sitten toisin päin. Enkä usko, että se on mikään parka.
<3
Poista