Ihan nopeita Jumala-juttuja

En tiedä, lukeeko kukaan tätä enää, kun postauksia tulee kerran kahdessa kuussa. Kuitenkin ajattelin tulla jakamaan joitain ajatuksia Jumalasta. 

Jostain syystä Jumala-kuulumisten kertominen on hullun vaikeaa, vaikka usein ne kuulumiset on kuitenkin ne suurimmat, ainakin noin iankaikkisuusnäkökulmasta. Viikonloppuna puhuttiin siitä, kuinka upeaa olisi, jos uskaltaisi jakaa omassa elämässä tapahtuneita pieniäkin juttuja muutenkin kuin vaikka hartauksissa. Jotenkin omat jutut tuntuvat usein kaikkein vähäpätöisimmiltä, vaikka oikeasti juuri niillä, kaikkein pienimmillä siemenillä, kiireessä kerrotuilla arkiasioilla voi olla jollekin toisellekin jotain annettavaa. 

Tänä keväänä Jumala on ollut hurja ja ihmeellinen, ja oon oikeasti saanut tuntea olevani lähempänä kuin pitkään aikaan. Oikeastaan Jumala ei ole edes tehnyt mitään järisyttävää, ykskään enkelikuoro ei ole laulanut eikä ikkunaverho repeillyt. Mutta musta tuntuu, että mä oon saanut nähdä sellaisia asioita, joita Jumala tekee arjessa, jotenkin poikkeuksellisen selvästi. 

Yksi tämmöinen tosi pieni, mutta mulle räjähtävä hetki oli tänään seurakunnassa, kun oltiin yhdessä rukoilemassa niin, että kaikki saivat sanoa omia lyhyitä rukouksia. Mun mielessä oli pyytää Jumalaa enemmän kasvattamaan meissä silmiä näkemään avuntarpeen, suita rohkaisemaan ja sydämiä rakastamaan. Jotenkin, että Jumala tekisi meistä parempia kristittyjä. Mutta sitten ajattelin, että ne muut ihmiset on kyllä jo aika hyviä, eikä ne tarvitse sellaista rukousta, että jos vaan rukoilen yksin. 

Niin tein ja aloin hiljaa pyytää kasvua. Ja samalla hetkellä mun vieressä istunut, mun silmissä huikea Jumalan nainen alkoi sanoittaa just niitä ajatuksia: että Jumala muuttaisi meitä koko ajan enemmän kaltaisikseen ja kasvattaisi meissä omaa rakkauttaan. Ja siinä hetkessä koin tosi vahvasti, että Jumala halusi puhua siitä, että vaikka me ehkä olemme eri vaiheessa olevia ihmisiä, meissä kaikissa Jumala haluaa nähdä jotain paljon suurempaa, eikä siksi mikään rukous ole todellakaan vähäinen. Ja toiseksi, että vaikka olisin hiljaa enkä sanoisi mitään, Jumala näkee mun ajatukset. 

Toinen rukousvastaus, jonka haluan jakaa, oli aiemmin keväällä. Yksi mun opiskelukaveri oli ehkä maailman ikävimmässä heprean ryhmässä, eikä siellä ollut koskaan oikein hyvä olla. Yhtenä maanantaina heräsin ja ajattelin, että tämä tyyppi on taas menossa hepreaan ja voisin rukoilla sen puolesta. Siunasin häntä ja tätä aamua ja pyysin Jumalaa olemaan siellä luokassa jotenkin erityisen vahvasti. Me ei puhuttu mitään ennen kuin luennon jälkeen mun ystävä laittaakin viestiä, jota en todellakaan olisi voinut uskoa. Että oli tosi hyvä heprea, se osasi kaikki uudetkin asiat ja oli vaan kuunnellut Hillsongia ja ylistänyt tehtäviä tehdessä. 

Meillä on vaan niin ihmeellinen Jumala.

Tääkään ei varsinaisesti liity asiaan, paitsi että Jeesus.