Ihmeellisiä ja väsyneitä

Olen yliopiston valtavassa tietokonetalossa, Aleksandriassa. Täällä ahkerat akateemiset istuvat nahkasalkkuineen pohtimassa 1800-luvun lapsuutta tai jotain algoritmeja. Minun piti kirjoittaa essee Gadamerin ajatuksista, mutta aivot umpisumussa ei nyt onnistu. Siksi kerron kuulumisista.

Tuntuu, että lokakuu tuli ja on marssinut vauhdilla vauhdikkaasti irrottanut minusta otteensa. Yliopistoa on ollut yli kuukausi, jo aika reilusti yli, enkä tunne oloani kuitenkaan viisaaksi. Olen oppinut hiljaisia asioita, hiljaista tietoa, sisäistänyt sen, ettei täälläkään oikeasti kukaan ole ylifiksu. Paitsi osa, mutten minä, eikä ehkä tarvitse. Täälläkin saa istua villasukissa jalat koukussa ja pelata subway surfia puhelimella luennoilla. (viimeksi mainittu ei siis tarkoita, että aiemmin olisi saanut, että täälläkään erityisesti kannattaisi, ei kannata)

Teologia tuntuu hiljaisella tavalla omalta. Sillä tavalla, etten haluaisi pois missään tapauksessa (vaikka välillä tuntui siltäkin), ja olen iloinen, että käytin viime kevätkuukaudet varhaiskristittyjen parissa enemmän kuin maailmassa. Kuitenkaan en jaksaisi oppia koko ajan. En jaksaisi tehdä ja olla aktiivisesti läsnä joka hetkessä, olen huomannut, ettei arki olekaan vain arkea, vaan aktiivisuutta tänä syksynä. Siitä kaikesta huolimatta olen melkein innoissani alkavasta kreikasta. Vaikka minulle on kerrottu kauhutarinoita neljän tunnin läksyistä ja muusta. Silti.

Eniten ominta on tänä syksynä ollut:
- koti
- agricola-messu, tulkaa tekin, sillä se on paras
- seurakunta siellä ja täällä, Kristuksen perhe (yhtä aikaa se on ollut kaukanakin)
- Nura Farahin Aavikon tyttäret -kirja, haluan suositella kaikille, sillä niitä oranssin sävyjä jaksan lukea kaiken muun kirjaintulvan keskelläkin

Ensimmäinen tentti oli. Istuin salissa ja katselin, kuinka ihmiset, ystävät, raapivat päätään, täyttivät konsepteja viisailla sanoilla, tai näyttivät epätoivoisilta. Minäkin tiesin jotain, vain yksi kohta oli ihan tyhjä, ja satuilin siihenkin tietoisesti väärin jostakin yliluonnollisesta.

Äkillinen kauhu kaikesta tehtävästä, palautettavasta ja arvioitavasta on kadonnut jonnekin tänään, pysykööt siellä. Vaikka oikeasti kannattaisi olla kauhuissaan, jos se saisi kirjoittamaan Gadamerin ajatuksista vähän tehokkaammin. Kun olen saanut vasta avattua tyhjän tiedoston. Onneksi sen palautus on vasta huomenna.

Onneksi kotikoti ei unohdu täälläkään, jos on tutustunut hulluihin seurakuntasankareihin. Kun jos ne hullut hassut ystävät saavat sunnuntai-iltana päähänsä tulla tuparivisiitille meille, niin tervetuloa vaan, välkomna ni är, mutta ensi kerralla pääsette sisään vain, jos tulette ennen kello yhtätoista, ilmoitatte etukäteen, ettekä silloin tule, kun joku on suihkussa. Niin hankimme teille pullaakin.

Muitakin ihmeellisiä asioita täällä tapahtuu, mutta niistä ei ole kerrottu tässä postauksessa. Tämä on kirjoitettu siksi, että välttäisin kirjoittamisen Gadamerista ainakaan ajoissa. siu.