Communio

Ehtoollinen on mysteeri, ehkä käsittämätön, ainakin hankala mahduttaa aivoihin. Mutta tärkeä kuitenkin.

Tänä syksynä olen käynyt messuissa ja myös ehtoollisella useammin kuin koskaan elämässäni. Erityisesti tänään pyhän aterian merkitys ja sisältö ihmetyttivät taas, kun olin itse ehtoollisavustajana tuomiokirkkoseurakunnassa. Eivät nämä lähes jokaviikkoiset messuilut ole ainakaan mitään valaistumista tuottaneet ehtoollisen ymmärtämisen suhteen. Ei minusta tuntunut taaskaan mitenkään ylipyhältä sen leivän ja viinin kanssa.

Pyhyyttä kaivatessa, mieleeni tuli kysymys, jonka pappi esitti minulle ehtoollisavustajakoulutuksessa alkusyksystä. Mikä on ehtoollisen merkitys sinulle, hän kysyi. Selitin sekavia sanoja armosta, koska minusta armo kelpaa vastaukseki kaikkeen. Armosta ja Jeesuksesta ja mystiikasta puhuin. Mikä on ehtoollisen merkitys sinulle, kysyn nyt kaikilta.

Meidän uskonkäsityksemme usein vaativat hirveästi käsittämistä. On oltava rationaalisia selityksiä, tarkkoja opinkappaleita, tajuttavia kertomuksia ja kaavoja kaikesta: Pyhän Hengen alkuperästä, ristinkuolemasta,  Jeesuksen ruuansulatuksesta. Tietysti, niitä selityksiä minä itsekin kaipaisin useamminkin.

Minulle ehtoollisen merkitys (yhä hirmu hämärä, sumuinen ja epävarma, ehkä vääräkin, en tiedä) on kuitenkin juuri se tietynlainen mysteerisyys. Se ettei minun tarvitsekaan ymmärtää, kerrankin niin. Jeesus tulee minuun, minä en tee mitään, edes ymmärrä. En edes yritä kehittää tarkkaa selitystä sakramentille. Jeesus on salatulla tavalla läsnä. Jeesus tekee taas kaiken puolestani. Armollista! Kunhan tottelen Jeesusta kerrankin jossain, syön ja juon ja teen sen hänen muistokseen. Olen rauhassa lapsi.





Miksi usko aikuisen analyysiksi muuttuu? Ei usko ole välttämättä ollenkaan mahdollista ilman rohkeutta vastaanottaa mysteeriä, luottaa.

Loppuun haluan vielä mainita täysin epäonnisesta päivästäni (Lähdin kotikotoa seitsemältä, että olisin ajoissa, kun minulla oli ehtoollisavustus Helsingissä kymmeneltä. Ajelin rauhassa Korsoon todetakseni, ettei täältä menekään junaa, jolla ehtisin. Ajoin Tikkurilaan, koska aikataulun mukaan sieltä menee kaksi. Eksyin, kysyin neuvoa, myöhästyin siitä ensimmäisestä, eikä toista junaa tullut. Soitin paniikissa melkein itkien kirkkoon ja sanoin, että tulen myöhässä. Harjoittelin pikajuoksua keskustassa, ja ehdin kuin ehdinkin melkein ajoissa. Läikyttääkseni viiniä lattialle ja failaillakseni alkoholittoman viinin kanssa.) Niin, haluan vielä kerjätä sääliä, ja kysyä, onks tää joku merkki nyt, ehkä musta ei pidä tulla pappia ainakaan?

Ps. Pyhä kabinetti (<-- klikkaa) on paras! (katso kokonaan, mutta jos et jaksa, niin 1:38, katso nyt ainakin tuosta)
Pps. ennakkoäänestys alkaa huomenna!
Ppps. armo