pyhä valo voima

On hirveästi sanottavaa, ja sitten ei kuitenkaan. (en tätä siltikään kirjoita vain koska tuomas tai panu puhuivat niin)

Tällä viikolla olen ollut ihan hirmu onnellinen valon lapsi. Muutenkin viikko on ollut pyhä. Täynnä pientä hymyä ja valoa ja sitten kaikkea muutakin kyllä. Olen jatkuvasti saanut nähdä ja tuntea omien jälkieni vierellä toiset, kevyet askeleet. Ja kaikkien muidenkin ihmisten jäljissä Jeesuksen jäljet, kannoilla taivaallisen varjon, sellaisen suojan ja olon. Valon.

Olen kuullut, kuinka kadulla ja junanvaunussa kuullaan ja kerrotaan Jeesuksesta, kuinka joku kehottaa tuntematonta rukoilemaan. Olen pohtinut sellaisia, joita sitten seuraava vastaantuleva pappi tai muu pohtii ääneen saarnassaan. Olen vahingossa puhunut itselleni hartaustekstejä. Tajunnut vahvemmin vahvemmin vahvemmin, että koko maailma on Jumalan. Nähnyt, että Jeesus on meidän keskellämme arjessa, missä ikinä kuljet.

Sunnuntai-iltana kävimme suhella. Viimein valtavan pitkän puhumisen, odotuksen ja ihmettelyn jälkeen löysin ja uskalsin siihen valkoiseen kellariin. Huolimatta suurista odotuksista, se ilta oli täynnä valoa ja voimaa. Ne sanat, joita mies valkeassa villapaidassa edessä puhui, olivat samalla tosi tuttuja ja kulutettujakin, mutta silti aika voimallisia. Tosia sanoja. Sellaisista hetkistä, joina pyhyyden tuntee, jää sieluun  pitkäksi se kaikki valo, kirjoitin päiväkirjaani. Ja se pyhyys ja onni on tällä viikolla purskahdellut mielessäni joka päivä, joka hetki.

Tänään koti oli Sankarlassa, jossa pyhyys usein hukkuu meteliin. Silti autossa puhuin itselleni iltahartauden onnellisuudesta. Sanoin ääneen vahingossa, että elämän tarkoitus on olla yhteydessä toisiin ihmisiin ja luomakuntaan. (Kiitos Tuomas. Autuas se, joka oli viime kevään nuortenillassa ja kuuli opetuksen.) Elämän tarkoitus on Jumalan armollinen rakkaus ja ihmisen vajaa lähimmäisenrakkaus, niin ajattelin. Elämän tarkoitus on rakkaus. Mitä hyvää voisimme tehdä vailla rakkautta? Mitä muuta meistä voi toisillemme olla? Mikä olisi elämän tarkoitus, jos ei rakkaus ja ristin rikkaus?

Elämäni onnellisimmat hetket ovat olleet hetkiä yhteydessä. Yhteydessä Kristukseen ja seurakuntaperheeseen, yhteydessä kaikkeen luotuun. Ja yhä: sellaisista hetkistä, joina pyhyyden tuntee, jää sieluun pitkäksi se kaikki valo. Ja sellainen valo on elämän tarkoitus.