kesä kääntyy myötäpäivään

(Otsikko yläasteaikojen lempparin Itkevän Tytön samannimisestä kappaleesta. Kyllä, yhtyeen tuotanto on juuri niin angstista kuin nimestä voisi olettaa.)

junalla Tampereelle

Kesä tuli, kesä oli ja kesä meni. Toisin kuin Emilia, en palannut kotiseurakunnan hellään huomaan, vaan matkasin junalla Tampereelle matkalaukut täynnä vaatteita ja laittoman paljon kirjoja. Pakko myöntää, minulla oli lievät ennakkoluulot Tampereesta, mutta kenelläpä ei olisi. Suoraan dystopiakirjallisuudesta tähän maailmaan siirtynyt Sokos ja humalaisia täynnä oleva keskustori eivät antaneet parasta kuvaa kaupungista. Lopulta jouduin kuitenkin nielemään ylpeyteni ja todeta, että Tampere on kyllä Suomen paras kaupunki – ainakin heti Helsingin jälkeen.

Minun kesäni koostui kahdesta riparista, messuavustuksista, saarnoista ja nuortseista. Yli neljänkymmenen leiriläisen riparit vähän kauhistutti etukäteen, mutta kunnialla niistäkin selvittiin. Koko leirin voimin vedetty joka-aamuinen laudes oli jotain niin upeaa, että sitä ei ihan heti tule unohtamaan. Laupeuteesi minä turvaan jo varhaisesta aamusta. Katastrofin aineksia tosin välillä oli hiukan ilmassa. Veden katketessa leirin puolessa välissä kieltämättä kyllä tuli tällekin kesäteologille paniikinomaisia tuntemuksia, mutta loppujenlopuksi leirikeskuksesta päästiin pois enemmän tai vähemmän hengissä ja yhtenä kappaleena. Toivottavasti itse kullekin jäi käteen myös jotain Jeesuksesta.

leirijärvi 

En osaa sanoa ainakaan tässä vaiheessa mitään kauhean diippiä tai merkityksellistä kesästä niinkuin upea Emilia, mutta haluaisin vielä näin loppuun jakaa ihkaensimmäisen saarnani kesän ekasta konfiksesta.

Matt. 9: 9-13

Kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa minua”, ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta. Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä,ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: ”Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!” Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.” 

Tämän päivän evankeliumissa on monia tuttuja elementtejä muista raamatun kertomuksista. Jeesus tapaa syntisen miehen, kutsuu tämän seuraamaan itseään ja aterioi syntisten seurassa. Ja tottakai fariseukset pahoittavat tästä mielensä, kuten aina. Se, mitä Jeesus vastaa fariseuksille on tosi pysäyttävää: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä." Mun mielestä toi on yks hienoimmista kohdista evankeliumeissa ja samalla yks tärkeimmistä. Jeesus käyttää sanoja hurskas ja syntinen, jotka voi olla nykyajan ihmisille aika etäisiä ja ehkä vähän pelottavankin kuuloisia sanoja. Hurskas tarkoittaa ihmistä, joka toimii oikein, noudattaa sääntöjä ja on oikeudenmukainen. Mutta hurskaita ihmisiä ei ole olemassa. Ei ole täydellisiä ihmisiä, jotka joka tilanteessa toimisivat oikein. Me kaikki ollaan tämän kertomuksen syntisiä. Jokainen varmasti tunnistaa itsessään sen, ettei aina osaa toimia omaksi tai muitten parhaaksi. Mutta Jeesus ei halua kiiltokuvaihmisiä, ei hurskaita pyhimyksiä, vaan Jeesus haluaa meidät just sellasena kuin me ollaan. 

Joku viisas joskus sanoi, että seurakunta ei ole museo pyhimyksille, vaan sairaala rikkinäisille. Vaikka kirkko saattaa usein vaikuttaa paikallaan pysyvältä ja pölyiseltä paikalta, jossa pyhäkoulun käyneet hyvät ihmiset kokoontuu, niin todellisuudessa kirkko on aivan toisenlainen. Kirkko muodostuu meistä ihmisistä. Se elää meidän, ihan normaaleiden, epätäydellisten ihmisten mukana, ihan tavallisissa elämäntilanteissa, niin iloisissa hetkissä kuin vaikeissakin. Samalla tavalla, kuin sairaalasta haetaan apua kun jokin kehossa on rikki, niin seurakuntaan voi tulla kun on sisäisesti rikki. Se ehkä kuulostaa vähän turhan dramaattiselta, mutta voisin melkein väittää että jokainen meistä on vähän rikki. Meillä kaikilla on omat epätäydellisyytemme ja kipeät kohtamme, vaikka me ei ite aina niitä ihan nähtäisikään. Kaikkia meitä yhdistää kaipuu johonkin parempaan.

Messukylän ihana kirkko

Tää maailma on nimittäin rikkinäinen, ihan niinkuin mekin. Jokainen voi sen huomata, kun katsoo ympärilleen. On sotia, joissa kuolee tuhansia ihmisiä. Ihmiset saastuttaa koko ajan enemmän ja enemmän, jonka seurauksena luonto tuhoutuu. On nälänhätää, köyhyyttä, sairauksia. Ihan meidän henkilökohtaisessakin elämässä me joudutaan kohtaamaan monenlaista kärsimystä. Kaikki maailmassa ei ole ihan niinkuin pitäisi. Sen asian kanssa on välillä vaikeaa elää ja tulla toimeen. Mutta uskon kautta me voidaan saavuttaa jotain toisenlaista.

Pari viikkoa sitten me lähdettiin yli neljänkymmenen nuoren kanssa laivalla matkaamaan kohti Isosaarta, jossa tulisimme viettämään seuraava viikko riparin merkeissä. Kaikki katastrofin ainekset oli kasassa: järjetön määrä ihan erilaisia nuoria ihan erilaisista taustoista, suljettuna saarelle ilman juoksevaa vettä ja sisävessaa, puhumaan uskosta. Mutta kerta toisensa jälkeen ripari yllättää jopa ihmisen, joka on viettänyt koko elämänsä seurakunnan toiminnassa. Jo ekoina päivinä nämä ihan erilaiset nuoret puhalsi yhteen hiileen, vapaa-ajoilla pelattiin lentopalloa, iltaohjelmissa leikittiin ponileikkiä ja nuoret alkoivat jopa suunnitella leirin omaa tanssikoreografiaa. Mä uskon, että tämä ripari oli ikimuistoinen ihan jokaiselle joka oli mukana. Käteen jää tämän päivän jälkeen paljon muutakin kuin konfirmaatiotodistus ja rippiraamattu. Upeinta meidän leirissä ei ollut isosten iltaohjelmat, ei spraymaalatut alttaritaulut eikä edes koreografia. Hienointa oli se, kuinka jokainen tuli hyväksytyksi omana itsenään, hyvine ja huonoine puolineen, epätäydellisyydestä huolimatta.

Juuri tähän Jeesus kutsuu meitä. Meidän ei tarvitse elää maailmassa, jossa viha voittaa rakkauden, jossa instagram-seuraajien määrä on tärkeämpää kuin ystävyys, jossa rikkaat katsoo vierestä köyhien kärsimystä. Raamatussa kerrotaan toisenlaisesta maailmasta. Se on maailma, jossa jokainen ihminen on tärkeä. Siinä maailmassa riittää rakkautta ja rauhaa, se maailma on täynnä armoa ja anteeksiantoa. Me saadaan olla osana sitä maailmaa niin täällä Messukylän kirkossa, kuin ihan meidän jokapäiväisessä elämässäkin. Siihen Jeesus kutsuu meitä jokaista ja tänään erityisesti teitä konfirmoitavia. Te kaikki olette tärkeitä, arvokkaita ja ainutlaatuisia. Toivon, että jokainen teistä löytää oman paikkansa tässä maailmassa ja oman tapansa olla osana tätä yhteistä seurakuntaa.

(psst. kuvat on mun instagramista, jota saa seurata @helmituuli)