Luuk. 7: 36-50
Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä. Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.” ”Puhu vain, opettaja”, fariseus vastasi.
”Oli kaksi miestä”, sanoi Jeesus. ”He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi: ”Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.” ”Aivan oikein”, sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: ”Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” Ja hän sanoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”
Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: ”Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.” Mutta Jeesus sanoi naiselle: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.”
(huuda hep, jos oot pitänyt tästä raamista!)
Tämän sunnuntain aiheena on rukous ja usko. Raamattu lupaa, että kaikki, mitä pyydämme rukouksessa, on meidän. Minulla ei siltikään ole unelmakaikkeani - haloo Jumala! Samalla sanotaan, että Jumala vastaa rukouksiin kolmella tapaa: kyllä, ei ja ei vielä. Tärkeintä minusta kuitenkin on, että Jumala vastaa, sitähän me lopulta pyydämme ja siihen uskomme.
Tässä raamatunkohdassa ei puhuta, että nainen rukoilisi, mutta rukous on paitsi kädet ristissä puhumista, myös elämistä Jumalalle uskoen, että meidän herra on ihan oikeasti ja aidosti täällä, meidän kanssamme. Rukous voi olla tanssia, laulua, itkua, hiljaisuutta tai vaikka naurua. Parhaimmillaan rukous on sellaista vuorovaikutusta kuin tuon naisen elämässä ja tuossa hetkessä fariseuksen kotona.
Syntien anteeksisaamisessa on kyse luottamuksesta, uskosta ja vuorovaikutuksesta. Meidänkin on, syntisen naisen tavoin kaikkien kumarruttava ja avattava sydämemme, ja silloin saamme uskoa ja tietää, että saamme anteeksi. Vaikkei Jeesus hengaakaan konkreettisesti keskellämme, eikä käy luonani lounaalla, me saadaan luottaa, että kun uskomme, me pelastumme! Myös meidän syntimme on annettu anteeksi, kannettu ristillä ja heitetty pois.
On ehkä vaikeaa muistaa ja käsittää, miten Jeesus tahtoo meitä rakastaa. Pöytävieraiden tavoin saatamme kysyä, onko sellainen armo mahdollista, onko jonkun mahdollista antaa anteeksi meidän syntimme. Tuntuu inhottavalta myöntää oma pahuus ja vääryys, sitä haluaisimme nähdä vain toisissa. Tuntuu mahdottomalta sen körttifiiliksen jälkeen enää luottaa armoon. Silti on tajuttava ja uskottava. Vilpittömään anteeksipyyntöön Jumala vastaa aina kyllä.
En halua enää olla pöytävieras, vaan tuo polvistuva, rukoileva, ylistävä ja Jeesuksen tunteva ihminen.
(kuva: Tuuli, teksti: Emilia)
(huuda hep, jos oot pitänyt tästä raamista!)
Tämän sunnuntain aiheena on rukous ja usko. Raamattu lupaa, että kaikki, mitä pyydämme rukouksessa, on meidän. Minulla ei siltikään ole unelmakaikkeani - haloo Jumala! Samalla sanotaan, että Jumala vastaa rukouksiin kolmella tapaa: kyllä, ei ja ei vielä. Tärkeintä minusta kuitenkin on, että Jumala vastaa, sitähän me lopulta pyydämme ja siihen uskomme.
Tässä raamatunkohdassa ei puhuta, että nainen rukoilisi, mutta rukous on paitsi kädet ristissä puhumista, myös elämistä Jumalalle uskoen, että meidän herra on ihan oikeasti ja aidosti täällä, meidän kanssamme. Rukous voi olla tanssia, laulua, itkua, hiljaisuutta tai vaikka naurua. Parhaimmillaan rukous on sellaista vuorovaikutusta kuin tuon naisen elämässä ja tuossa hetkessä fariseuksen kotona.
Syntien anteeksisaamisessa on kyse luottamuksesta, uskosta ja vuorovaikutuksesta. Meidänkin on, syntisen naisen tavoin kaikkien kumarruttava ja avattava sydämemme, ja silloin saamme uskoa ja tietää, että saamme anteeksi. Vaikkei Jeesus hengaakaan konkreettisesti keskellämme, eikä käy luonani lounaalla, me saadaan luottaa, että kun uskomme, me pelastumme! Myös meidän syntimme on annettu anteeksi, kannettu ristillä ja heitetty pois.
On ehkä vaikeaa muistaa ja käsittää, miten Jeesus tahtoo meitä rakastaa. Pöytävieraiden tavoin saatamme kysyä, onko sellainen armo mahdollista, onko jonkun mahdollista antaa anteeksi meidän syntimme. Tuntuu inhottavalta myöntää oma pahuus ja vääryys, sitä haluaisimme nähdä vain toisissa. Tuntuu mahdottomalta sen körttifiiliksen jälkeen enää luottaa armoon. Silti on tajuttava ja uskottava. Vilpittömään anteeksipyyntöön Jumala vastaa aina kyllä.
En halua enää olla pöytävieras, vaan tuo polvistuva, rukoileva, ylistävä ja Jeesuksen tunteva ihminen.
(kuva: Tuuli, teksti: Emilia)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti