4. paastonajan sunnuntai: elämän leipä

Tätä sunnuntaita on kutsuttu nimellä laetare, iloitkaa. Olemme paaston puolessa välissä - tämä sunnuntai on levähdys ehkä raskaan tai hämmentävän paaston keskellä.

Joh. 6: 48-58

Jeesus sanoi:

”Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole. Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.”

Tästä sukeutui kiivas väittely juutalaisten kesken. He kysyivät toisiltaan: ”Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?” Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö. Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.”

Helposti saatamme saada itsemme kylläiseksi kaikesta maallisesta, jolloin emme jaksa hengen leipää ja juomaa. Aina meissä ei ole tilaa Jumalalle, saattaa tuntua ärsyttävältä, että joku pyytää mukaan seurikselle tai puhuu Jeesuksesta liian kovaan ääneen. Joskus on kiire ja se on okei. On ok lukea ylppäreihin ja kilpaurheilla, on ihan fine olla kesätöiden takia menemättä isoseksi. Mutta ei ole hyvä työntää Jumalaa piiloon, heittää uskoa menemään ja yrittää täyttää tyhjiötä sellaisella, mikä vain rikkoo meitä.

Välillä on hyvä miettiä, onko omassa elämässä tilaa uskolle. Onko meillä aikaa viettää hetkiä Jumalan kanssa. Jos tuntuu, ettei jaksa lähteä sunnuntaina kirkkoon, lukea Raamattua tai täyttyä Jumalasta, kannattaa muistaa, että Isän kanssa voi tehdä ihan mitä vain. Elämän leivän leivontaohje ei ole kirjoitettuna kirkkokäsikirjaan niin, ettei siitä saisi koskaan poiketa. Tee Jumalan kanssa niitä juttuja, joista tykkäät: tanssi, laula, piirrä, siunaa läheisiä, istu hiljaa Jumalan sylissä. Juttele illalla kuulumisia niin kuin muillekin ystävillesi, Jumala haluaa kuulla ja halata, Hän haluaa tehdä kylläiseksi. 

Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta siitä, mitä Herra sanoo. Jeesus haluaa muistuttaa, että hänessä (ja vain ja ainoastaan hänessä) on ikuinen elämä mahdollinen meille ihmisille. Jeesus antoi kaikkensa meidän puolestamme. Hän antoi henkensä, jotta me saisimme elämän. Sellaista armoa on vaikea, ehkä mahdoton, käsittää. Silti saamme luottaa ihmeelliseen rakkauteen ja eläväksi tekevään hengen leipään.

Iankaikkista elämää ei ole maallisessa, muttei myöskään tämä elämä ole niin rikas ilman Jumalaa. Jeesus on elämän leipä jo tässä maailmassa. Meidän elämästä voi tulla jotain mielettömän paljon kauniimpaa, kun päästämme Jumalan kulkemaan kanssamme. Voimme saada Jumalalta sellaisia lahjoja ja valoa, ettei mistään muualta. Voimme oppia uudella tavalla rakastamaan, saamme toivoa ja ymmärrystä, kärsivällisyyttä ja puhdasta iloa. Tämä on minun rukoukseni ja kokemukseni, ja siihen uskon. 

Jeesuksen luona elämässä voi olla aina paikka levähtää. Hänelle haluan antaa elämäni, vain silloin minulla (ja sinulla) voi olla uusi elämä.

Jeesus 

mä haluun pyytää, että me voitaisiin joka päivä muistaa, 

miten suuren uhrauksen sä olet tehnyt meidän puolesta.

Herra anna meille sitä leipää, jossa on elämä.

Anna meidän oppia susta sellaista, ettei me enää haluta päästää irti.

Täytä meidän sydän sun rauhalla ja ilolla.

Sä oot pyhä, ole meidän elämässä sillä paikalla, mikä vaan sulle kuuluu

Aamen

3. paastonajan sunnuntai: Jeesus-taktiikka

Joh. 8: 46-59 

   Jeesus sanoi: ”Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua? Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta.” 
Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: ”Sinä olet samarialainen, ja sinussa on paha henki. Eikö asia olekin niin?” 
   Jeesus vastasi: ”Ei minussa ole pahaa henkeä. Minä kunnioitan Isääni, mutta te häpäisette minua. Itse en kysy kunniaani, mutta on toinen, joka kysyy ja tuomitsee. Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa.” 
Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Nyt asia on selvä: sinussa on paha henki. Abraham on kuollut, samoin profeetat, mutta sinä sanot: ’Joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan kohtaa kuolemaa.’ Sinäkö muka olet suurempi kuin isämme Abraham? Hän on kuollut, ja niin ovat kuolleet myös profeetat. Mikä sinä luulet olevasi?” 
    Jeesus vastasi: ”Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne. Te ette ole oppineet tuntemaan häntä, mutta minä tunnen hänet. Jos sanoisin, etten tunne, olisin valehtelija niin kuin te. Mutta minä tunnen hänet ja pidän kiinni hänen sanastaan. Teidän isänne Abraham iloitsi siitä, että saisi nähdä minun päiväni. Hän näki sen ja riemuitsi.” 
   Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Et ole edes viidenkymmenen ja olet muka nähnyt Abrahamin!” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi - minä olin.” Silloin he alkoivat poimia kiviä heittääkseen niillä häntä. 



Tämän päivän evankeliumissa Jeesuksella on taas kinaa juutalaisten kanssa. Jeesuksen puheet ovat menneet ihan yli ymmärryksen juutalaisilta: ensin hän väittää olevansa synnitön ja sitten olevansa sekä suurempi että vanhempi kuin Abraham! Kuulostaa aika mahdottomalta. Juutalaisten reaktio on ihan ymmärrettävä, vaikkakin aika raju. He haluavat kivittää Jeesuksen.

Tämä raamatunkohta, kuten aika moni muukin kohta, tuntuu ainakin mulle vähän hankalalta. Miksi Jeesus puhuu noin epäselvästi ja provosoivasti? Selvästikin tekstistä huomaa, että Jeesus ja juutalaiset puhuivat aivan eri tasoilla. Miksei hän voinut selittää asiaa niin, etteivät juutalaiset pitäisi häntä pahan hengen riivaamana jumalanpilkkaajana?

Tämän päivän toinen lukukappale avaa uuden näkökulman evankeliumiin:
1. Joh. 5: 18-20: 
   Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän, joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta. Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa. 
   Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. Ja tässä Todellisessa me elämme, kun olemme hänen pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä.

Juutalaisille Jeesuksen puheet olivat hulluutta ja jopa jumalanpilkkaa, mutta kun päivän evankeliumia lukee Jeesuksen kautta, tekstistä nousee toisenlainen kuva. On siis mietittävä, mitä evankeliumi kertoo Hänestä. Jeesus puhuu ehkä vähän arvoituksellisesti ja monimutkaisesti, mutta olennaisin käy selväksi: Hän on tie pelastukseen. Hän on totuus, jonka kautta voimme löytää Jumalan. Hän on ikuinen elämä. Kuten lukukappaleessa sanotaan, Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä.

Aika moni asia uskossa tuntuu usein vähän vaikealta. Mä olen huomannut, että sellaisina hetkinä Jeesus-taktiikka on aika toimiva. Jos raamatunkohta on epäselvä, mieti mitä se kertoo Jeesuksesta. Sama pätee moneen muuhunkin uskonelämässä: opillisiin epäselvyyksiin, epäilykseen, melkeinpä mihin tahansa. Niissä kohdissa on tärkeintä muistaa, miksi me ollaan täällä. Kenen takia me uskotaan. Jeesuksen kautta me voidaan oppia ymmärtämään uskoa paremmin, voidaan tuntea Jumala.


Tätä sunnuntaita kutsutaan nimellä Oculi (=minun silmäni), joka on saatu päivän antifonista: Minun silmäni katsovat alati Herraan, hän päästää jalkani ansasta.  Tässä biisi teemaan liittyen. I was blind, but now I see.


 

 (Teksti, kuva: Tuuli)

2. paastonajan sunnuntai: sinun puoleesi käännyn

Luukas kertoo:

Luuk. 7: 36-50

Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä. Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.” ”Puhu vain, opettaja”, fariseus vastasi.

”Oli kaksi miestä”, sanoi Jeesus. ”He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi: ”Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.” ”Aivan oikein”, sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: ”Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” Ja hän sanoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”

Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: ”Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.” Mutta Jeesus sanoi naiselle: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.”

(huuda hep, jos oot pitänyt tästä raamista!)

Tämän sunnuntain aiheena on rukous ja usko. Raamattu lupaa, että kaikki, mitä pyydämme rukouksessa, on meidän. Minulla ei siltikään ole unelmakaikkeani - haloo Jumala! Samalla sanotaan, että Jumala vastaa rukouksiin kolmella tapaa: kyllä, ei ja ei vielä. Tärkeintä minusta kuitenkin on, että Jumala vastaa, sitähän me lopulta pyydämme ja siihen uskomme.

Tässä raamatunkohdassa ei puhuta, että nainen rukoilisi, mutta rukous on paitsi kädet ristissä puhumista, myös elämistä Jumalalle uskoen, että meidän herra on ihan oikeasti ja aidosti täällä, meidän kanssamme. Rukous voi olla tanssia, laulua, itkua, hiljaisuutta tai vaikka naurua. Parhaimmillaan rukous on sellaista vuorovaikutusta kuin tuon naisen elämässä ja tuossa hetkessä fariseuksen kotona. 

Syntien anteeksisaamisessa on kyse luottamuksesta, uskosta ja vuorovaikutuksesta. Meidänkin on, syntisen naisen tavoin kaikkien kumarruttava ja avattava sydämemme, ja silloin saamme uskoa ja tietää, että saamme anteeksi. Vaikkei Jeesus hengaakaan konkreettisesti keskellämme, eikä käy luonani lounaalla, me saadaan luottaa, että kun uskomme, me pelastumme! Myös meidän syntimme on annettu anteeksi, kannettu ristillä ja heitetty pois. 

On ehkä vaikeaa muistaa ja käsittää, miten Jeesus tahtoo meitä rakastaa. Pöytävieraiden tavoin saatamme kysyä, onko sellainen armo mahdollista, onko jonkun mahdollista antaa anteeksi meidän syntimme.  Tuntuu inhottavalta myöntää oma pahuus ja vääryys, sitä haluaisimme nähdä vain toisissa. Tuntuu mahdottomalta sen körttifiiliksen jälkeen enää luottaa armoon. Silti on tajuttava ja uskottava. Vilpittömään anteeksipyyntöön Jumala vastaa aina kyllä.

En halua enää olla pöytävieras, vaan tuo polvistuva, rukoileva, ylistävä ja Jeesuksen tunteva ihminen.

(kuva: Tuuli, teksti: Emilia)

1. paastonajan sunnuntai: Jeesus autiomaassa

Tämän päivän evankeliumi on lyhyt ja ytimekäs:

Mark. 1: 12-13

  "Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan
kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta."

Sama kohta kerrotaan paljon pidemmin ja yksityiskohtaisemmin Matteuksen evankeliumissa. Olennaisin tulee kuitenkin esille myös tämänpäiväisessä Markuksessa: Jeesus on Saatanan kiusattavana autiomaassa. Matteuksessa kerrotaan, kuinka Saatana käskee Jeesusta muuttamaan kivet leiviksi, heittäytymään temppelin muurilta ja kumartamaan itseään. Vastineeksi Jeesus saisi kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston.

Yllätys yllätys, Jeesus vastustaa kiusausta.

Näin paaston aikaan Jeesuksen kiusaukset tuntuvat ajankohtaiselta aiheelta. Jos keskiviikkona päätti luopua jostain paaston ajaksi, tänään varmaan alkaa jo tuntua vähän vaikealta. Yhtäkkiä tekee kauheasti mieli suklaata tai kahvia, liharuoat näyttävät aiempaa mehukkaammilta tai sydämessä on Netflixin kokoinen aukko. Kiusauksia tuntuu tulevan joka puolelta. Ne eivät ehkä ole aivan verrattavissa Jeesuksen kiusauksiin autiomaassa, mutta niihin voi silti olla vaikea suhtautua.

Päivän evankeliumista voimme kuitenkin oppia kaksi asiaa:

1. Jeesuskin koki kiusauksia
2. Jeesus voitti kiusaukset

Mitä tämä sitten tarkoittaa meidän elämässämme? No, ensinnäkin voimme olla varmoja, että Jeesus tosiaankin ymmärtää mitä me käymme läpi. Jeesus eli ihmisenä ihmisten maailmassa ja hän tietää, kuinka hankalaa joskus voi olla vastustaa kiusausta. Tämä ei tarkoita vain paastoa. Houkutuksia tulee elämässä vastaan ihan mielettömän paljon ja niiden vastustaminen ei ole aivan helppo juttu, vaikka tietäisikin niiden olevan vain pahasta. Kiusaukset ja houkutukset ovat erilaisia eri ihmisille: joillekin syöminen voi tuottaa ongelmia, toiselle syömättömyys, kolmannelle alkoholi ja neljännelle seksuaalisuus. Yhteistä näille kaikille on se, että Jeesus tietää ja ymmärtää mitä jokainen meistä käy elämässään läpi.

Paitsi että Jeesus ymmärtää kiusaukset, hän on myös voittanut ne. Meille se ei ole aina yhtä helppoa tai ehkä mahdollistakaan. Me ollaan kuitenkin Jeesuksen puolella, joten me voidaan luottaa siihen, että me saadaan hänestä ja häneltä voimaa yrittää. Taistelu meidän elämissä on ehkä vielä kesken, mutta suuremmassa mittakaavassa koko peli on jo käyty ja voittaja on tiedossa. Ja meillä on just oikean joukkueen pelipaidat päällä.

(Teksti, kuva: Tuuli)

Tuhkakeskiviikko: syvyydestä minä huudan

Tänään kadumme syntejämme ja pyydämme anteeksi. Tänään alkaa paasto, joka edeltää pääsiäisen tapahtumia. Paaston tarkoituksena on lähentyä Jumalaa ja muistuttaa mieleen niitä asioita, joiden vuoksi todellisuudessa elämme.

Matt. 6: 16-21

Jeesus sanoo:

    ”Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

    Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.”

Paaston aikana haluamme luopua sellaisesta, joka pitää meitä niin tiukasti otteessaan, että Jumalan tila elämässämme pienenee. Sellaisia asioita voi olla monia, asioita, jotka helposti valtaavat sielumme ja kiinnittävät katseemme maalliseen rikkauteen. Voi olla hyvä luopua esimerkiksi liiasta kännykän käytöstä, herkuista, paljosta television katselusta tai netissä surffailusta. Ehkä on hyvä vähentää stressiä koulusta, harrastuspaineita tai kuluttaa vähemmän aikaa ja rahaa shoppailuun. Jokainen itse tuntee, millaiset asiat kahlitsevat elämää Jeesuksessa.

Voi rikkaita, sanoo Jeesus. Se ei tarkoita, ettemmekö saisi nauttia ja iloita siitä, mitä meillä on maan päällä - Raamattu kehottaa myös iloitsemaan Jumalan lahjoista. Kuitenkin liiallisen rikkauden vaarana on se, ettemme enää osaa elää ilman. Emme muista, ettemme oikeastaan ihan oikeasti tarvitse paljon elääksemme. Emme muista, ettei kaikilla ole paljon. Maailmassa on suuri joukko ihmisiä, joilla ei juuri ole mitään. Emme muista kiittää siitä, kuinka etuoikeutettuja olemme. Emme muista, ettemme voi itse itseämme pelastaa. Silloin, kun jokin asia tulee meille liian tärkeäksi, kannattaa siitä ainakin joksikin aikaa luopua. Paasto muistuttaa meitä tästä.

Paaston aikana on paitsi mahdollisuus luopua sellaisesta, mikä estää korottamasta Jumalaa, myös tarkoitus keskittyä sanaan, rukoukseen, yhteyteen ja ehtoolliseen. Niiden kautta on mahdollisuus löytää elämään jotakin sellaista, mitä mikään maallinen ei voi korvata!

Kannattaa lukea myös tuhkakeskiviikon vaihtoehtoinen evankeliumiteksti Luukkaan evankeliumista! (Luuk.13:22-30)

Millä tavalla sinä voisit nostaa Jumalan tärkeämmälle paikalle elämässäsi? Mihin erityisesti haluat keskittyä seuraavien viikkojen aikana?

(Teksti: Emilia, kuva: Tuuli)

Rakkaudesta täysi

Minusta on hassua, kuinka paljon kahden kaverini näkemykset monesta eroavat toisistaan. Molemmat ovat ehdottoman kristittyjä ja minun silmissäni oikeassa monessa, voin moneen itse sanoa joo. Kuitenkin kreikan tuntien (yleishyödyllisissä ihmisyyden reflektioissa) jeesuskeskusteluissa tulee usein esille niin käsittämättömiä eroja käsityksissä, ettei edes viitattua puheenvuoroa saa välttämättä puhua loppuun. 

Eilen puhuttiin rakkaudesta, ihmisen rakkaudesta, Jumalan täydellisyydestä. (Tuntuu tärkeältä selvittää omia ajatuksiaan sen suhteen, mutta huomhuom tämä saattaa vähän kadota kreikantuntikeskustelun aiheesta, jos innostun!) Vaikka sivusin paljon juuri tätä viime perjantain saarnassa, voitte ehkä lukea, jos vaikka olittekin mahtimessussa. (Jos ette olleet, niin harmi teille.)

Ajattelen kyllä, että olemme perisynnin alla, syntisiä (mätiä läpi kokonaan, toivottomia, kelvottomia, pahan orjia usein) Kyllä minä näen, mitä maailmassa tapahtuu. Kyllä huomaan itsessäni synnin, kuinka en ikinä toimi aina oikein, tulee pari nurjaa sanaa kurjaa katsetta pahaa ajatusta ja tekoa. Teen syntiä liikaa (tietysti) ja liian harvoin kadun sitä. En pidä itseäni parempana, enkä pahempana kuin muitakaan kristittyjä. 

Silti ajattelen, että Kristuksen rakkaus vaikuttaa meissä todella, näkyvästi, niin, että pystymme rakastamaan. 

Rakkaus muuttaa meitä, se on selvää. Jumalan täydellinen rakkaus muuttaa suunnattomasti. Johanneksen kirjeessä puhutaan rakkaudessa täydelliseksi tulemisesta.(1.Joh.4:17-18) Pitkään pidin kohtaa ihan hölmönä, koska se puhui ärsyttävästi täydellisyydestä. Se, joka pelkää, ei ole tullut rakkaudessa täydelliseksi. (en ajattele, että pelkääminen olisi syntiä, mutta pelko kyllä on usein asia, joka vie minua kauemmas Jumalasta. Pelolle vallan antaminen piilottaa tiedon siitä, että Jumala on mun puolella) Pitkään tulkitsin kohtaa niin, että koska pelkään, en ole täydellinen, ja olen jotenkin huono. Muttei se niin mene. Jumala haluaa muuttaa meitä. Rakkaus muuttaa meitä, on ihan totta, että koska pelkään, en ole täydellinen, mutta se tarkoittaa, että Jumala tekee työtään minussa, kun turvaan Häneen. Jos täytyn Jumalan rakkaudesta, minussa ei ole sijaa pelolle. (olethan kuullut iltahartauden, jossa isonen puhuu siitä, kuinka usko on muuttanut rohkeammaksi!)

Minusta rakkaudessa täydelliseksi tulemisessa on kyse myös siinä, millaisiin tekoihin ja ajatuksiin pystymme suhteessa itseen, toisiimme, luontoon ja Jumalaan. Meidänkin rakkautemme voi kasvaa, voimme tulla rakastavammiksi, silmämme avoimemmiksi huomaamaan. Tämä on minun rukoukseni. Jos olemme täynnä rakkautta, mitä muuta annettavaa meillä olisi toisillemme. Jumalan rakkaus synnyttää meissä halun ja voiman rakastaa. Jumalan rakkaus synnyttää meissä mahdollisuuden rakastaa. Tavallaan ajattelen, että kristittynä rakastan paremmin kuin rakastaisin ilman luottamusta Jumalaan, mutta en sano, että olisin parempi kuin muut, tai että kukaan ei-kristitty ei pystyisi rakastamaan. 

On tietysti totta, että ihminen ei pysty sellaiseen rakkauteen kuin Jumala, mutta pyrkimyksenä on pakko olla sellainen rakkaus - siihen Jumala meitä kehottaa. Synti vaikuttaa meissä aina, oma itsekäs luonto vaikuttaa, vetää väärään suuntaan. Silti ajattelen, että kun Jumala rakastaa meitä, pystymme antamaan rakkautta myös eteenpäin. Eikä kyse ole oikeastaan pystymisestä, vaan jostakin enemmän. Rakkaudessa hengittämisestä, elämisestä. Voimme (haluamme, saamme) rakastaa Jumalan sydämellä. 

Jeesus mä pyydän, että sä oikeasti vaikuttaisit meissä niin,

 että voitaisiin luottaa sun rakkauden täydelliseksi tekevään voimaan.

 Voitais uskoa, että meissä ei tarvii olla tilaa pelolle. 

Luottaa ja ymmärtää, että kun sä rakastat meitä, 

niin meidänkin  rakkaudesta voi tulla jotenkin läpäisevämpää. 

Anna meidän ymmärtää se rakkaus.

 Näytä meille kuinka rakastaa. sun nimessä Jeesus, 

Aamen

Oikeasti ne kreikan tuntien keskustelut ovat paitsi valtavan viihdyttäviä, myös ajateltuja ja itsessäni pitkään jatkuvia. Hankkikaa mahdollisimman erilaisista taustoista tulevia uskovia kavereita. (ei tässä vältsyyn mitään pointtia ollut muuta kuin tämä)

I can see your love

Uusi vuosi oli ja meni, muuttamatta lopulta kuitenkaan mitään. Kovin tavalliset (ja siksi juuri) rakkaat ihanat lempeät lomapäivät ovat kohta loppu. Lomalla olen ollut niin irti kaikesta kuin on ollut mahdollista, ja se on ollut kivaa. Viikot ovat täyttyneet liian nopeasti, mutta olen kuitenkin tehnyt: leiponut, luistellut, lukenut, kävellyt metsässä ja nukkunut. Parhaat kaksi päivää vietin aurinkokaupunki Naantalissa. On ollut ihan hirmuisen kaunis loma. (ensimmäinen oikeasti loma tosi pitkään)

Olen käynyt messussa supervähän verrattuna arkeen. (uskon itseltäni superhuonot tekosyyt, joista ehdottomasti top ykköseen kuuluu: "ne mummot  ja se pappi siellä pitää mua niin hihhulina, jos käyn kirkossa" Niin just juu.) On onneksi kuitenkin yllättävän paljon helpompaa tarttua Raamattuun ja ristiä käsiä, kun Jeesuksesta ja Paavalista ei tarvitse koko ajan puhua tieteen tasolla, epäillen, tutkien, käyttäen hienoja termejä ja pohtien ilmiöiden historiallisuutta.

Sillä missään tapauksessa historiallista ei ole Jumalan rakkaus, suunnaton armo, iankaikkinen suunnitelma ja minun ja sinun ainoa mahdollisuus pelastua. Ja kuitenkin se kaikki todellisen rajan rikkova on minulle ehdottomasti rakkainta ja arvokkainta muistaa tähän kaikkeen liittyen.

Olen tosissaan tuntenut sellaisen ihmeellisen uskon, uskon ihmeeseen. Yhtenä talvi-iltana pesin hampaita ja tajusin, että Jumala rakastaa. Ei tapahtunut mitään todella ihmeellistä, vain se, että ihan oikeasti tunsin ja näin sen suunnattoman kaiken ylittävän rakkauden.

Ja vaikka haluaisin jatkaa lomaa, on silti ihan hauska nähdä ihmiset, joihin syksyllä tutustui ja päästä hämäriin seurakuntiin, joissa kukaan ei näe kasvojani. 

      

Erittäin huono kuva, mutta naurattava juttu seuriksella

Amazing grace! how sweet the sound
that saved a wretch like me.
I once was lost, but now am found,
was blind, but now I see.