Let Your voice be all I hear now

Eilen olin kesäteologityöhaastattelussa. Kaksitoista tuntia ennen sitä pyörin mun sängyssä enkä voinut nukkua, kun mietin, mitä kaikkea katalaa kamalaa ketkua ne voisivat multa kysyä. Jostain syystä ensimmäinen ajatus, joka tuli mun mieleen, oli seuraava kysymys:

Mitä neitsyt Maria merkitsee sulle luterilaisena?

Ja seuraavaksi en saanut unesta kiinni, kun piti vastata siihen. 

Mulle neitsyt Maria on sellaisen kristityn kuva, jollainen tahtoisin itsekin oppia olemaan. En todellakaan toivo, että Jumalan suunnitelma mun elämälle olisi yhtä hc kuin Marialle varattu paikka, mutta toivon, että osaisin jonain päivänä vastata yhtä nöyrästi. 

Siinä tilanteessa, johon Maria on jouluevankeliumissa joutunut, ei varmaan ole kauhean mukavaa. Sen lisäksi, että Maria on synnyttänyt Jumalan, hän on tehnyt sen eläinten luona tallissa, lapsi makaa aasien ruuan keskellä, on likaista, kylmä ja toivotonta. Siinä tilanteessa minä olisin vihainen Jumalalle, pettynyt ja paniikissa. Siinä tilanteessa Maria on tyyni ja rauhallinen. 

Hengellisenä uuden vuoden lupauksena ajattelin, että haluaisin kasvaa enemmän kristityksi. Sellaiseksi kristityksi, joka haluaa odottaa Jumalan suunnitelmaa, joka haluaa kuulla Jumalaa. Että oppisin luottamaan. Että paniikin keskellä kuulisin sodan ja taistelun sanoman keskellä Jumalan rakkauden äänen ja luottaisin siihen omien pelkojeni sijaan. 

Joulu: Jumalan lahja

1. Joh. 4: 9-16

Siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
    Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.
    Me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä; tämän me tiedämme siitä, että hän on antanut meille Henkeään. Me olemme nähneet, että Isä on lähettänyt Poikansa maailmaan pelastajaksi, ja siitä me todistamme. Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa. Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen.

Joulu on Jumalan rakkauden juhla, sillä joulussa Jumalan rakkaus konkretisoituu maailmaan. Jumala lähetti poikansa kuolemaan puolestamme ilman mitään ennakkomaksua. Uskomatonta.

Inhimillisesti katsottuna Jumalan järjestys on päätön. Meidän olisi helpompi uskoa siihen, että Jumala on kauppias, jolta voi ostaa jotakin hyvää. Elämä kristittynä alkaa kuitenkin vasta siitä, kun on uskossa. Elämä kristittynä alkaa Jumalan aloitteesta. Jouluna Jumalan hullu rakkaus kääntää inhimillisen oikeuden väärin päin. Juuri se tekee evankeliumista ihmeellisen. It makes no sense but this is grace.

Kun uskomme Jeesukseen, uskomme Jumalan rakkauteen. Olemme Raamatussa ja arjessa oppineet tuntemaan Jumalan. joka haluaa olla meille tuttu ja lähellä. Siksi hän ei ilmoittanut itseään missään oppikokoelmassa, vaan teoissaan. Jumalan rakkaus tulee todeksi meidän elämässämme ja arjessamme, aidoissa tilanteissa. Jumalan rakkaus ei ole tyhjää puhetta, vaan sillä on kohde, sinä.

Jeesus, joulunlapsi, on Jumalan suurin teko, mutta ei ainoa ilmoitus. Hän on se, mihin rakkaus kiteytyy, mutta Jumala tekee asioita ja rakastaa aktiivisesti myös tässä ajassa. Sen me voimme myös tuntea ja nähdä. Meidän on opeteltava tajuamaan se, että Jumala oikeasti toimii, hän ei ole uskonto tai oppi, vaan usko ja suhde. Me emme usko tunnustuskirjaan, vaan konkreettiseen rakkauteen. Sillä Jumala on rakkaus. 

4. adventti: Minun armoni riittää sinulle

Fil. 4: 4-7

Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on jo lähellä. Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.

Tämän päivän teksti on tuttu, mutta vaikea. Jotenkin se on täynnä juuri niitä asioita, jotka tuntuvat arjen keskellä usein unohtuvan. Iloitkaa aina Herrassa, olkaa lempeitä, älkääkä huolehtiko mistään. Ainakin minulle nämä ovat varmasti vaikeimpia asioita juuri tässä hetkessä. 

Tämän syksyn ajan olen keskustellut Jumalan kanssa rukouksesta, pyytämisestä ja saamisesta. 

Jumala: Emilia sä voit pyytää oikeasti niitä juttuja, mitä tarvitset. Sä voit pyytää muutakin kuin siunausta. 

Minä: Oikeesti! Mitä ihmettä, miks en oo ennen tajunnut?! Ei vitsi, huikee Jumala! No, olisin tosi onnellinen, jos mulla olisi oikea hengellinen koti ja tosi selkeä kutsu, aikaa liikkua paljon ja syödä aina hyvin, jos saisin kesätöitä ja kivan asunnon ja jos... Sitten olisin varmasti onnellinen.

Jumala: Mmm, sä ymmärsit ehkä vähän huonosti.

Minä: Isä sä lupasit. Mä haluan kaikkia niitä juttuja tosi paljon. Mä tulisin tosi onnelliseksi.

Sataa pyyntörukousta myöhemmin en vieläkään kuule Jumalan ääntä. 

Minä: Jumala sä oot ihan tyhmä, mä en jaksa enää odottaa. Sä lupasit, että voin pyytää ja sä lupasit, että mä saan. Sä valehtelit mulle.

Itkupotkumakaan lattialla ja Jumala yrittää puhua mulle järkeä, mutta en kuule muuta kuin oman itkuni, pyyntöni ja ääneni.

Minä: En oikeesti haluu odottaa enää yhtään! Isä sä oot tyhmä, en usko enää mitään, mitä sanot. Sä lupasit, että voin pyytää!

Jumala: Minun armoni on suurempi kuin elämä.

Lopetan itkemisen. Olen hetken ihan hiljaa.

Jumala: Minun armoni on suurempi kuin elämä. Minun armoni riittää sinulle. 

Jumala sanoo, iloitkaa Herrassa. Meidän ilon aiheemme kuuluu olla se, että meillä on Jumala, joka antaa rauhan ja ilon. Jumalan rauha ja ilo eivät ole oikeastaan vain siksi, että meillä olisi rauha ja ilo. Jumala ei anna meille asioita siksi, että voisimme kiinnittää onnemme niihin. Hän antaa meille rauhan, joka on syvempi kuin mikään siksi, että tajuaisimme, että meillä on Jumala. Meidän Jumalamme on suurempi, syvempi ja mahtavampi kuin mikään muu. Siksi Jumalan armo riittää meille. Suurempaa ei ole. Kysymys ei ole siitä, saammeko Jumalalta parasta rakkautta ja rauhaa ikinä, vaan siitä, ymmärrämmekö lainkaan, kuinka suuri Jumala meillä oikeasti on.

Ps. Samalla huikean suuri Jumala kuuli mun pyynnöt ja on antanut mulle myös joitain niitä asioita, joita halusin. Mutta ei silloin, kun mä halusin, vaan silloin, kun Jumala halusi.

3. adventti: Hän tuo esiin sydänten ajatukset

Kolmannen adventin uuden testamentin lukukappale löytyy 1. Korinttilaiskirjeen neljännestä luvusta:

Meitä on siis pidettävä Kristuksen palvelijoina, joiden huostaan on uskottu Jumalan salaisuudet. Siltä, jolle on jotakin uskottu, vaaditaan, että hän osoittautuu luottamuksen arvoiseksi. Mutta minulle on yhdentekevää, ryhdyttekö te tai jokin ihmisten tuomioistuin minua tutkimaan. En itsekään ryhdy tutkimaan itseäni. Minulla ei ole mitään tunnollani, mutta ei minua vielä sen perusteella ole todettu syyttömäksi. Minun tuomarini on Herra. Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee. Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo esiin sydänten ajatukset, ja silloin itse kukin saa kiitoksen Jumalalta.
(1. Kor. 4: 1-5)

2010-luvun Suomen yhteiskunnalliset keskustelut pyörivät lähinnä yhden sanan ympärillä: suvaitsevaisuus. Joko suvaitaan liikaa tai suvaitaan liian vähän. Kuitenkin molemmilla puolilla keskustelua suvaitsevainen on sanana löytänyt aivan uudet ulottuvuudet. Suvaitsevaisuudella saa kuitattua itsensä hyvien ihmisten kirjaan (2000-luvun aneet, anyone?). Samalla suvaitsevaiset ovat vain helsinkiläisiä vihervassareita, jotka ovat luopuneen kaikesta moraalista. Aaaivan. Just näinhän tän pitikin mennä.

Koska itse elän aivan täysin liberaalivihervassarikuplan sisällä, tämän päivän teksti oli mulle vähän hankala. Teksti tuntui sanovan sitä samaa bullshittiä, jota tuntuu muutenkin kuulevan kaikkialta: kaikkea kuuluu suvaita. En nyt halua sanoa että suvaitseminen on pahasta, en yhtään. Meidän ei tosiaankaan pitäisi tuomita toisiamme. Mutta nykyajan suvaitsevaisuus tuntuu olevan epärehellistä, kaiken vaikean maton alle lakaisevaa keskustelukulttuuria. Suvaitsevaisuuden nimissä tietyt ilmiöt on laitettu lokeroon, jota ei saa kritisoida, ei saa pohtia, eikä varsinkaan sanoa ääneen olevansa eri mieltä valtavirran kanssa. Esimerkiksi itse tuen täysin LGBTQ-ihmisten oikeuksia ja samaa sukupuolta olevien avioliittoa yhteiskunnassa, mutta en voi hyvällä omallatunnolla väittää tietäväni, että kaikki Raamatun vittaukset homoseksuaalisuuteen olisivat käännösvirheitä tai aikaan sidottuja. Tietyissä piireissä pelkkä tämän epävarmuuden sanominen ääneen aiheuttaa aivan järjettömän haloon, vaikka se ei mitenkään vaikuta siihen, miten kohtelen muita ihmisiä tai miten äänestän. Se vaikuttaa vain omaan näkemykseeni synnistä ja siitä, miten Jumala tahtoo mun elävän.

Ja ensi silmäykseltä tämä teksti tuntuu sanovan samaa: pointti näyttäisi olevan se, kuinka muiden tuomitseminen on paha juttu ja hei, only God can judge me bro. Ja sitähän se teksti tavallaan sanookin. Mutta. Tarkastellaan hetki miten tää teksti alkaa.

"Meitä on siis pidettävä Kristuksen palvelijoina, joiden huostaan on uskottu Jumalan salaisuudet. Siltä, jolle on jotakin uskottu, vaaditaan, että hän osoittautuu luottamuksen arvoiseksi."

Let's break it down to three points:
1)Me ollaan Kristuksen palvelijoita.
2)Meille on annettu Jumalan salaisuudet, eli Raamattu ja muu opetus kertomaan totuudesta ja siitä, miten meidän kuuluu elää.
3)Koska meille on nämä asiat annettu, meidän täytyy osoittautua luottamuksen arvoisiksi.

Teksti aloittaa siitä olettamuksesta että me tiedetään nää asiat. Me tiedetään miten meidän kuuluisi toimia Kristuksen palvelijoina ja me halutaan toimia oikein. Ja vasta tämän jälkeen Paavali puhuu siitä, kuinka kukaan ulkopuolinen ei voi häntä tuomita. Mutta asiahan ei ole aina näin: me ei yleensä ihan täysin tiedetä, miten meidän kuuluu elää, eikä me aina edes haluta elää oikein. Siksi meidän pitää nähdä tässä tekstissä muutakin kuin lupa toimia ihan miten tahtoo, koska kukaan ei saa tuomita meitä.

Tämä teksti puhuu ihmisistä, jotka kaikesta epätäydellisyydestään huolimatta pyrkivät toimimaan oikein. Ja siinä tärkeää on huomata, että me kaikki ollaan samalla matkalla, kulkemassa kohti yhteistä päämäärää. Paavali ei puhu ihmisistä, jotka eivät pyri moraalisuuteen. Paavali ei myöskään sano, etteikö meidän pitäisi keskustella oikeasta ja väärästä. Me saadaan ja meidän kuuluu yrittää löytää oikea tapa elää tässä maailmassa. Me kaikki epäonnistutaan siinä, mutta kun me yritetään niin hyvin kuin voidaan, niin se riittää. Ja meidän ei pidä tuomita toisen epäonnistumista, se ei ole meidän tehtävä. Jumala tietää mitä me tehdään oikein ja mitä väärin. Kaikki mitä me voidaan tehdä, on tukea toisiamme ja pyrkiä yhdessä kohti valoa ja totuutta ja rakkautta.

Tuuli

2. adventti: Hänessä me elämme

Itsenäisyyspäivän uuden testamentin lukukappale on Apostolien tekojen 17. luvusta:

Paavali puhui: ”Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. 

Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: ’Me olemme myös hänen sukuaan.’ Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus. 

Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen.”

(Apt. t. 17:24-30)

Tiedättekö, kun joskus pyhyyden aistii ilmasta? Välillä se on kuin oman kodin tuoksu jonka huomaa vasta kun on ollut vähän aikaa poissa. Toisinaan sen voi vaan tuntea outona jännitteenä huoneessa, tuntuu että tässä hetkessä on jotain, mitä ei voi selittää. Se on upee tunne, mutta samalla kauheen vaikeeta. Siinä korostuu Jumalan näkymättömyys ja selittämättömyys. Mulle on pitkään ollut vaikea sovittaa yhteen se, mitä mä tunnen ja mitä tämän maailman todellisuus on. Mä en voi nähdä Jumalaa, en voi osoittaa että tossa se nyt on, ettekö näe, en voi matemaattisilla kaavoilla todistaa sitä välttämättömyyttä minkä mä tunnen jossain syvällä. Mikään ei ole yhtä turhauttavaa kuin se, että on perustanut koko elämänsä jollekin, jonka muut voi vaan sivuttaa epätodellisena, vieläpä ihan perustellusti.

Tässä Apostolien tekojen kohdassa Paavali puhuu Ateenassa siitä, mikä hänelle on jotain syvää ja todellista. Paikallisille se on kaikkea muuta. Ateenalaiset ovat tottuneet patsaisiin ja kuviin, fyysisiin jumaliin joita voi todella koskettaa ja jotka voi nähdä. Ateena on täynnä alttareita eri jumalille joita he intohimoisesti palvovat. Monella tavalla Raamatun ajan Ateena muistuttaa nykyajan länsimaita. Ateenalaiset haluavat tietää perinpohjaisesti, mihin Paavali perustaa uskonsa. He haluavat nähdä ja tietää, koskea ja todistaa. Samaa mä huomaan kaipaavani niin usein. Haluan ymmärtää ja tietää kaiken mahdollisen pyhyydestä ja Jumalasta, eikä mikään määrä tietoa tunnu riittävän. (siksi varmaan opiskelen teologiaa)

Meidän Jumala kuitenkin on määritelmien ulkopuolella. Me voidaan puhua transsubstantiaatiosta ja triniteetistä ihan kuinka paljon halutaan, mutta me ei voida päästä totuuteen käsiksi. Jumala ympäröi meidän koko olemusta, me ollaan heijastuksia ja kuvia kaikkein suurimmasta. Sitä on vaikea nähdä ja mahdoton todistaa, mutta sen voi tuntea. Meillä on Jumala joka, enemmän kuin mitään muuta, haluaa olla lähellä meitä. Me saadaan tuntea Jumala ja Jumala tuntee meidät ihan kokonaan. Se on kauneinta ja eheintä mitä tässä rikkinäisessä maailmassa on. Meillä on Isä, joka on jotain suurempaa kuin mitä me voidaan edes ymmärtää.

Tuuli

1. adventti: Päivä jo sarastaa

Taas on aika yksiristikakkosen paastosarjan. Ja sehän tarkoittaa sitä, että adventin ajan blogista löytyy postaus joka sunnuntai päivän aiheeseen liittyen. Viime adventtina ja pääsiäisenä olemme kirjoittaneet evankeliumien pohjalta, mutta päätimme tänä vuonna villisti kirjoittaa uuden testamentin lukukappaleista. Saa nähdä miten tässä käy.

(Jos haluat jo virittäytyä joulutunnelmaan ja yksi postaus viikossa ei tunnu riittävän, niin vuoden 2014 adventtipaaston postaukset löytyvät täältä: 1, 2, 3, 4, Joulu!)

---

Ensimmäisen adventin uuden testamentin lukukappale löytyy Roomalaiskirjeen 13. luvusta.

Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia. Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa. Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein. Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen. Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan. (Room. 13: 11-14)

Monille marraskuun loppu tarkoittaa joulun lähtölaskentaa. Pikkuhiljaa ikkunat ja parvekkeet täyttyy eri värisillä valoilla, kassojen edessä lahjapaperit ja suklaarasiat kutsuvat ohi kiirehtiviä asiakkaita ja keittiöissä tuoksuu glögi. Ensimmäinen adventti kuitenkin merkkaa muutakin kuin sitä, että vihdoin saa hyvällä omallatunnolla alkaa fiilistellä joululauluja. Tänään alkaa pieni paasto (pieni verrattuna pääsiäispaastoon), joka on mulle muodostunut jo jouluperinteeksi.

Päivän tekstissä Paavali kirjoittaa Rooman seurakunnalle kristittynä elämisestä. Samat asiat on olennaisia ympäri vuoden, mutta erityisesti tänään teksti kertoo meille, mikä tässä ajassa on tärkeintä. Paasto on uuden alkua; uuden kirkkovuoden, uuden toivon, uuden ihmisen. Yö mun (ja ehkä sunkin) elämässä on ollut pitkään vallalla. Oon turtunut samoihin tapoihin ja rutiineihin, mun identiteetti on ankkuroitunut turhuuteen. Joka päivä alkaa samalla aamukahvilla, samoilla sähköposteilla ja tilapäivityksillä. Uusiin ihmisiin tutustuessa tuntuu olennaisemmalta kertoa mitä katson Netflixistä kuin puhua siitä, mitä haluan tehdä elämälläni. Liian usein vietän tunteja koneen ääressä vain koska niin mä aina teen. Hankalinta tässä on se, että pimeässä ei nää laittaa valoja päälle. Kun elää epäolennaisuuksissa, ei osaa edes sanoa miksi tuntuu että on jumittunut paikoilleen.

Siksi tämä teksti on mulle niin tärkeä. Siksi paasto on mulle niin tärkeää. Se muistuttaa siitä, että päivä jo sarastaa. On aika päästää irti niistä asioista, jotka pitää mua unessa ja hämärässä. Luopumalla kaikesta siitä epäolennaisesta, mikä tavallisesti täyttää elämän, avaa tilaa itsessään, tilaa valolle. Paastossa keskeistä ei ole luopuminen, vaan kaikki se, mitä saa tilalle. On enemmän aikaa ja tilaa pitää huolta itsestään ja muista.

Tänä adventtina mä haluan päästää irti asioista, joita mä en tarvitse. Tilalle haluan ottaa ne valon aseet, joista Paavalikin kirjoittaa. Mulle se tarkoittaa kolmea ärrää: raamattu, rukous ja rakkaus. Haluan joka päivä muistaa hiljentyä sanan äärelle, rukoilla itseni ja maailman puolesta, ja erityisesti rakastaa enemmän. Tiedän, että tulen epäonnistumaan ja unohtamaan, mutta se on ihan okei. Tärkeintä on kääntyä valon puolelle vaikka se olisikin joskus vähän liian kirkas mun saavutettavaksi. Tärkeintä on yrittää hetki kerrallaan.

Tuuli

MNF: seitsemän festarivinkkiä

Heipä hei rakkahat lukijat. En tiedä teistä, mutta yksiristikaksi ainakin on lähdössä viikonloppuna taas huikeille Maata Näkyvissä -festareille Turkuun! Meillä on pitkä historia festareiden kanssa, itseasiassa koko meidän ystävyys alkoi aikanaan HK-areenan syövereissä kirjoitusworkshopissa. Emilia on ollut MNF:ssä jo neljä ja Tuuli kuusi kertaa, joten me ollaan jo aika festariguruja. Siksi ajattelimme jakaa seitsemän festaritärppiä, niin musiikin kuin muunkin ohjelman tiimoilta. Turussa nähdään!

---

1. Vähäsarja
(perjantai 13.11. klo 16.30 @ Messukeskus, A-halli)
Vähäsarja on rakkaus. Masentuneet kitaramiehet ovat aivan mun juttu, ja vaikka Vähäsarjalla ei olekaan muhkeaa partaa, ei musiikki tuota pettymystä. Jos musiikkityyliä pitäisi jotenkin kuvailla, sanoisin sen olevan jotain Joose Keskitalon, Pekka Strengin ja Samuli Putron väliltä. Ja hei, jos levyllä lauletaan että Herra on mun kanssa vaikka multa irtoaisi pää, niin eihän sitä voi olla rakastumatta. Festareiden jälkeen Vähäsarja tulee soimaan ainakin mun kuulokkeista sateisina iltoina julkisissa kulkuvälineissä.

---

2. Vanamo
(lauantai 14.11. klo 16.15 @ Messukeskus, C-halli)
Vanamo on aivan uusi tuttavuus, mutta ensimmäisen musiikkivideon perusteella bändi vaikuttaa lupaavalta. Kun tulet takaisin on ihanan rauhallinen ja kaunis kappale, mutta ei yhtään siirappinen. Se on aika hyvä saavutus nykygospelissa. Varoitus: videolla miekkonen kirjoittaa täydelliseen vihkoon aivan kauhealla kynällä. Tämä synti annettakoon anteeksi musiikillisten meriittien valossa.

---

3. Matt Popovits: Wolves and sheep
(lauantai 14.11. klo 11-12 ja 16.30-17.30)
Oih, Matt, tuo ihana pastori merten tuolta puolen. Matt on nyt toista kertaa festarien pääpuhujana ja jos edellisvuoden perusteella voi yhtään arvioida, opetus tulee jälleen olemaan aivan priimaa. Matt puhuu useampaan otteeseen HK-areenan lavalla, mutta erityisesti haluan suositella hänen studiotaan. Siellä tullaan kuulemaan opetusta kristittyjen ja ei-kristittyjen välisistä suhteista. Jos haluat vähän esimakua tulevasta, niin YouTubesta löytyy niin viime vuoden puheet kuin Popovitsin oma YouTube-kanavakin:

---

4. K-18 -studio
(lauantai 14.11. klo 11 & 16.30)
Studiot ylipäätään ovat yleensä hyvä juttu. Viikonlopun mittaisessa festarihumussa tärkein on mukana koko ajan, mutta sanaan saa syventyä lauantain studioissa vielä erityisemmin. Jos on vähän kasvanut suureksi kaikkiin muihin studioihin, K-18 voi olla oikea paikka just sulle.

---

5. Eve ja Ossi
(lauantai 14.11. klo 8.00 @ Messkeskus, A-halli)
En tosiaan tiedä, millaista musiikkia tämä on, mutta nimi vaan kuulostaa hyvältä. Kello kahdeksan lauantaiaamuna. Kitaramies ja Eve, Ossi ja tummatukka, veikkaan hyvää ja luotan.

---

6. Teatterilava
(lauantai 14.11. klo 11 & 16.30 @ Messukeskus, Auditorio)
Eikö mikään studioista inspiroi? Väsyttääkö jo keskustelu ja osallisuus? Studioiden aikana Teatteri Paraabeli ja Xaris Finland sekä Mikko Vaismaa täyttävät tämän lavan tanssilla, teatterilla ja naurulla.

---

7. Pella
(lauantai 14.11. klo 19.30 @ HK Areena)
Pella on ehkä ällöttävänkin sokerista tyttöpoppia, mutta laulujen sanat ovat täynnä armoa, lempeyttä ja isän rakkautta lapsiaan kohtaan. Niitä kuuntelen, kun väsyttää.

---

Kuvat: maatanakyvissa.fi