Herra, en kai se ole minä?

Matt. 26: 17-30

Happamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Minne tahdot meidän valmistavan sinulle pääsiäisaterian?” Jeesus sanoi: ”Menkää kaupunkiin.” Hän neuvoi, kenen luo heidän oli siellä mentävä, ja käski sanoa tälle: ”Opettaja sanoo: ’Hetkeni on lähellä. Sinun luonasi minä syön pääsiäisaterian opetuslasteni kanssa.’” Opetuslapset tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt ja valmistivat pääsiäisaterian.

Illan tultua Jeesus kävi aterialle kahdentoista opetuslapsensa kanssa. Heidän syödessään hän sanoi: ”Totisesti: yksi teistä on kavaltava minut.” Murheen vallassa he alkoivat toinen toisensa jälkeen kysellä: ”Herra, en kai se ole minä?” Jeesus vastasi heille: ”Minut kavaltaa mies, joka syö samasta vadista kuin minä. Ihmisen Poika lähtee pois juuri niin kuin kirjoituksissa hänestä sanotaan, mutta voi sitä, josta tulee Ihmisen Pojan kavaltaja! Sille ihmiselle olisi parempi, ettei hän olisi syntynytkään.” Silloin Juudas, hänen kavaltajansa, kysyi: ”Rabbi, en kai se ole minä?” ”Itsepä sen sanoit”, vastasi Jeesus.

Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.” Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: ”Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.”

Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle.

Kiirastorstain evankeliumissa Jeesus vihjailee tulevasta kuolemastaan. Otsikkoon siteeraamani lause on minusta äärimmäisen koskettava. Juudas, joka tulee kavaltamaan Jeesuksen, kysyy kenties huolissaan Herra, en kai se ole minä. Emme tiedä, millaisia ajatuksia ja tunteita Juudaksen päässä liikkui tuossa hetkessä. Saatamme tuomita (hälytyskellot) Juudaksen ja ajatella, ettei hän varmasti ollut mitenkään fiksu. Miten ihminen muka voi auttaa ystävänsä vihaajia tämän tappamisessa?

Muistatko sellaisia hetkiä, joina olet hiljaisena hyväksynyt kiusaamisen. ilkeät kommentit, rumat sanat, lyönnit? Oletko tunnustanut virheesi aina kysyttäessä? Pyytänyt anteeksi?

Saatamme sanoa, olipa Juudas kertakaikkiaan erityisen hölmö. Kuitenkin syyllinen Jeesuksen kuolemaan olet sinä itse. Ja minä, naapurisi ja koulusi rehtori, kirkkoherra, Päivi Räsänen ja historian Juudas, Jeesuksen kaveri. Me tapoimme Jeesuksen yhdessä. Ei ollut kovin suunniteltu kupru, heitimme aivot ja omantunnon hetkeksi syrjään, otimme Jumalan mopon, ja kas, se karkasi käsistä. Kaveri kuoli, naulittiin häpeän puuhun, hän vuoti verta. Pyysinkö minä anteeksi? Käänsinkö katseeni ja sanoin, en se minä ollut, en tajunnut, toi alotti?

Jokainen meistä on syntinen Juudas, joka suuteli Herraansa ja kavalsi tämän. Ehkä joku todella houkutteli meidät tekemään väärin. Ehkä emme osanneet vastustaa. Ehkä kaverin ruma sana nostatti käden lyömään, ehkä ajatuksia on mahdoton hallita. Ehkä emme tienneet, ettemme voisi enää lopettaa. Ehkä anteeksi on maailman vaikein sana. 

Jo ennen syntymääni Jumala tiesi, että minä olisin tällainen: tottelematon, helposti väärään tarttuva, siinä riippuva ja katala. Ja silti vastustamattoman ihana, äärimmäisen kaunis ja lahjottu, Jumalalle rakas. Niin sinäkin, rakas ystäväni.

Jokainen meistä töppäilee juuri niin kuin opetuslapset, jokainen on Pietari, joka ensin mielistelee minkä kerkeää, eikä sittenkään kehtaa sanoa uskovansa.  Jokainen pelkää ja valehtelee, jokaisessa on todisteita vaativa Tuomas. Mutta jokainen on samaan aikaan Aabraham, Jumalan ystävä. Jokainen on Israel, Jumalan valittu ja jokainen on Jumalalle rakas.

Juuri sinä olet Juudas. Ja siksi juuri sinä tarvitset pelastajaa.