Voittajan puolella voitetaan

Elän uutispimennossa, koska meille ei tule lehtiä enkä lue nettiuutisia. Siksi käperryn tyytyväisenä ja huolettomana punavihreään yliopistokuplaan, jossa tiedän vain sen, mitä joku linkkaa Facebookiin. Jotkut asiat kuitenkin järisyttävät minunkin maailmaani, ylittävät uutiskynnyksen.

Sunnuntai-iltana olin matkalla seurakuntaan, kun vasta oikeasti tajusin, mitä maailmassa on taas tapahtunut. Luin (Facebookista) kasvavista uhriluvuista ja kysyin hämmentyneenä Jumalalta, miksi. Mieleen alkoi valua ihmisiä, kavereita ja kaukaisempia tuttuja, jotka ovat olleet Nepalissa hetkiä elämästään. Mitä jos he olisivat siellä nyt? Hävetti, etten osannut taas kauhistua ennen kuin jotain olisi voinut tapahtua juuri minun läheisilleni. Ei tapahtunut onneksi, mutta itsekkyys sai kolhuja (hyvä niin).

Millainen Jumala sallii tämän, halusin kysyä. Mietin, millaisia tunteita ne ihmiset mahtavatkaan käydä läpi, joilla oikeasti on yhteyksiä Nepaliin. Epätoivoa, surua, tuskaa, ahdistusta, pelkoa, kauhua, ikävää, epäuskoa. Kertoo Facebook. Vaikka minuun henkilökohtaisesti ei tällä kertaa sattunut, koskettaa kaikki suuri ihan jokaista maailman ihmistä.

Mutta meillä on olosuhteitten Jumala, ihmeellinen Jumala, jolla on suunnitelma.

Meillä on tehtävä. Me voidaan auttaa ja toimia. Kyllä sinäkin voit auttaa. Nyt Nepalin hädässä emme ehkä voi matkustaa Aasiaan lääkelaukun kanssa, mutta voimme auttaa antamalla omastamme, jotta joku siihen koulutettu voi matkustaa ja tehdä jotain konkreettista. Voimme myös tavallisen seesteisen arjen keskellä tukea esimerkiksi koulutusta noissa maissa, joissa se voisi pelastaa paljonkin. Kaksi tavallista kättä ja jalkaa voivat toimia ja toimivatkin parhaiten.

Olin eilen spr:n lipaskerääjänä Narinkkatorilla. Kastuessani kaatosateessa sain todella liikuttua siitä, millaiset ihmiset antoivat omastaan. Moni Nepalista Suomeen muuttanut tuli kertomaan minulle perheensä olevan turvassa tai ei, heidän kotitalonsa kunnosta ja muusta. Jokaisen lippaaseen pudotetun kolikon kohdalla minua itketti nähdä heidän tuskansa. Äiti, isä, sisko, veli siellä kaukana nukkuu teltassa. Romanikerjäläinen pudisteli ensin  päätään (vaikken kyllä ajatellut heillä olevankaan annettavaa), mutta toi sittenkin hymyillen muutaman kolikon.

Tämä maailma on taistelukenttä, eikä me saada olla sillä puolella, jolla on epätoivo ja harmaat värit. Meistä taistellaan, laulaa Hertz (tuuli tää on sulle). Jonain päivänä eteen tulee hetkiä ja tilanteita, jolloin paha ampuu juuri meihin. Suomessa maa ei järise eikä meidän koti uhkaa romahtaa tänään eikä huomenna, mutta jotakin samalla tavalla kamalaa saattaa tapahtua meidänkin elämässä. Silloinkaan me emme saa unohtaa, mikä meidän tehtävämme on, kuka on meidän Herra. Ei pelko tai epätoivo, vaan suunnaton ja iankaikkinen Jumala. Me ollaan voittajan puolella.



Katsokaa siskot, katsokaa veljet huomisen valoa päin! Maailmaan käymme yhdessä rohkeina näin. Pelkää en maailmaa en kuolemaa tai saatanaa. Luottaa saan Jumalaan tai unelmaan kai parempaan. Näin lauletaan tyt-hymnissä, mutta sanat saisivat virrata ihan jokaisen maailman ihmisen suusta kaikkien olosuhteitten keskellä.

Rukoillaan Nepalin puolesta, lahjoitetaan ehkä vähäisestäkin opintotuesta tai kesätyöpalkasta edes ihan pieni osa. Sekin on tuhon keskellä jo paljon.

Niin ja kivaa vappua, eläkää kiltisti.